Hyppää sisältöön

Viranomaiset ja järjestöt haastavat suomalaiset tekemään yhden vesiturvallisuusteon

Maailman hukkumisten ehkäisyn päivää vietetään 25. heinäkuuta. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Rajavartiolaitos, Suomen Poliisi,  Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Meripelastusseura ja Tukes haastavat jokaisen valitsemaan yhden konkreettisen vesiturvallisuusteon ja tekemään siitä pysyvän tavan.

Vesiturvallisuus rakentuu jo ennen veden äärelle, veteen tai vesille lähtemistä. Se alkaa ennakoinnista, oikeista varusteista ja yhdessä sovituista toimintatavoista: pelastusliivit puetaan ennen veneeseen astumista, lapsen valvonnasta sovitaan, uimaan lähdetään yhdessä ja olosuhteet tarkistetaan etukäteen.

Maailman hukkumisten ehkäisyn päivä eli World Drowning Prevention Day on YK:n tunnustama ja Maailman terveysjärjestö WHO:n koordinoima kansainvälinen kampanjapäivä. Vuoden 2026 teema on Unite to Turn the Tide, joka kutsuu ihmisiä, yhteisöjä, viranomaisia ja päättäjiä yhdistämään voimansa hukkumisten ehkäisemiseksi.

Hukkumisten ehkäisy ei ala vasta vaaratilanteessa. Se alkaa niistä valinnoista, joita teemme ennen veteen tai vesille lähtemistä. Kun pelastusliivit puetaan, lapselle nimetään valvoja, uimaan lähdetään kaverin kanssa ja omat voimavarat arvioidaan rehellisesti, moni vaaratilanne voi jäädä kokonaan syntymättä, sanoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

Hukkumisia voidaan ehkäistä

Maailmassa hukkuu vuosittain yli 300 000 ihmistä eli noin 30 ihmistä joka tunti. Hukkumiskuolleisuus on vähentynyt maailmanlaajuisesti 38 prosenttia vuodesta 2000. Muutos osoittaa, että suunnitelmallisilla ehkäisytoimilla voidaan pelastaa ihmishenkiä. Maailmanlaajuisena tavoitteena on vähentää hukkumiskuolemia 35 prosentilla vuoteen 2035 mennessä.

Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana, vuosina 2015–2024, hukkunut tapaturmaisesti keskimäärin 133 ihmistä vuodessa. Hukkumisten määrä on pitkällä aikavälillä vähentynyt, mutta väkilukuun suhteutettuna Suomessa tapahtuu edelleen noin kaksi kertaa enemmän hukkumisia kuin Ruotsissa ja Norjassa.

Hukkumisen taustalla ei yleensä ole vain yhtä syytä. Turvallisuuteen vaikuttavat esimerkiksi uimataito, terveydentila ja toimintakyky, olosuhteet, varusteet, alkoholi, lasten valvonta sekä paikallisten vaaranpaikkojen tunteminen.

Valitse yksi vesiturvallisuusteko

Kampanjassa jokainen haastetaan valitsemaan vähintään yksi teko, jonka toteuttaa 25. heinäkuuta ja ottaa tavaksi myös kampanjapäivän jälkeen:

  • Pue pelastusliivit. Pue sopivan kokoiset ja oikein säädetyt pelastusliivit jo ennen vesille lähtemistä.
  • Ole vesillä selvin päin. Alkoholi heikentää harkintaa, tasapainoa ja kykyä toimia yllättävässä tilanteessa.
  • Valvo lasta läheltä. Sopikaa selvästi, kuka lasta valvoo, ja pysy veden äärellä sekä vedessä käden mitan päässä.
  • Lähde uimaan yhdessä. Älä ui yksin. Arvioi uimataitosi realistisesti ja valitse uintipaikka olosuhteiden mukaan.
  • Tarkista olosuhteet. Selvitä sää, veden lämpötila, virtaukset ja paikalliset vaaranpaikat.
  • Tunnista omat rajasi. Huomioi terveydentilasi, vireystilasi, uimataitosi ja senhetkinen toimintakykysi.
  • Tee ympäristöstä turvallisempi. Tarkista pelastusväline tai ilmoita havaitsemastasi turvallisuuspuutteesta alueen ylläpitäjälle.

Turvallisuus syntyy yhteistyössä

Hukkumisten ehkäisy ei ole vain yksittäisen vesillä liikkujan vastuulla. Turvallisuutta rakennetaan myös uima- ja vesiturvallisuusopetuksella, kunnossa olevilla uimarannoilla ja pelastusvälineillä, turvallisilla veneillä ja palveluilla, koulutuksella, valvonnalla, sääntelyllä sekä toimivilla etsintä- ja pelastuspalveluilla.

WHO:n globaali strategia nostaa keskeisiksi ehkäisytoimiksi muun muassa lasten valvonnan, uima- ja vesiturvallisuustaitojen vahvistamisen, turvallisen infrastruktuurin, pelastamis- ja elvytystaidot, rantapelastustoiminnan, vesiliikenteen turvallisuuden sekä etsintä- ja pelastuspalvelut. Strategia korostaa eri toimijoiden yhteistyötä kodeista ja paikallisyhteisöistä aina valtakunnalliseen päätöksentekoon asti.

Hukkumisten ehkäisy on yhteinen tehtävä. Yhden ihmisen tai organisaation teko voi näyttää pieneltä, mutta kun jokainen tunnistaa oman roolinsa ja tekee oman osansa, teoista muodostuu turvallisuutta vahvistava kokonaisuus. Yhteistyössä on voimaa, yhdessä voimme rakentaa turvallisempia toimintatapoja ja ympäristöjä sekä ehkäistä hukkumisia, Heinonen sanoo.

Tunnista oma roolisi ja ryhdy toimeen

Kampanjaan voi osallistua:

  • jakamalla valmiin kampanjajulkaisun
  • kertomalla omasta tai paikallisesta vesiturvallisuusteosta
  • järjestämällä esimerkiksi pelastusvälineiden tarkistuksen, pelastusliivien sovituksen, kellumisharjoituksen, turvallisuuskierroksen tai muun vesiturvallisuutta edistävän tapahtuman.

Oman vesiturvallisuusteon voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #DrowningPrevention ja #ViisaastiVesillä sekä merkitsemällä julkaisuun @viisaastivesilla.


Lisätietoja medialle

Kristiina Heinonen, toiminnanjohtaja, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
040 521 3282, kristiina.heinonen@suh.fi

Kampanja ja tausta-aineistot

Maailman hukkumisten ehkäisyn päivä 2026 (SUH)
Valmis materiaalipankki viestintään
Tietoa hukkumisista Suomessa
World Drowning Prevention Day 2026 (WHO)
Global Strategy for Drowning Prevention: Turning the Tide on a Leading Killer