Vedestä pelastautumis- ja pelastamistaidot ovat hyvään uimataitoon liittyviä kansalaistaitoja, jotka jokaisen tulisi osata. Kurssilla opetellaan keinoja auttaa itseään ja muita veden varasta. Elvytystaidon oppiminen kuuluu kurssin tavoitteisiin.
Koulutus on tarkoitettu ryhmille, yhdistyksille ja organisaatioille, joiden toimintaan kuuluu oleskelua ja toimintaa veden äärellä. Koulutusta suositellaan erityisesti leiriohjaajille, urheilu- ja veneilyseuroille sekä muille veden äärellä toimiville.
Osallistujan tulee olla uimataitoinen. Ikärajasuositus yli 16 vuotta.
Koulutus on kestoltaan yleensä noin neljä tuntia, josta puolet vietetään altaassa tai altaan äärellä.
Tämä koulutus ei valmista osallistujaa uinninvalvoja- (50 tuntia) tai rantapelastajakurssin (50 tuntia) pätevyyteen.
Tarvittaessa koulutus räätälöidään tilaajan tarpeiden mukaisesti.
Vaihtoehtona perinteiselle paikan päällä olevalle toteutustavalle on suorittaa koulutukseen kuuluva teoriaosuus leirien uintiturvallisuus -verkkokurssin muodossa, jonka jälkeen suoritetaan paikan päällä oleva käytännönosuus. Tässä vaihtoehdossa osallistujat opiskelevat teoriaosuuden omatoimisesti omassa tahdissa kahden viikon aikana ennen käytännönosuuden koulutuspäivää.
Pysytään Pinnalla -kansalaistaitokurssin tilaaminen onnistuu ottamalla yhteyttä koulutussuunnittelijaan Aleksandr Efimov tai täyttämällä kurssin tilauslomakkeen.
Lisätietoja

Aleksandr Efimov
Koulutussuunnittelija
010 3407 340
aleksandr.efimov@suh.fi