Aatteellisen uimaopetus- ja hengenpelastustyön historia ulottuu yli sadan vuoden taakse. 1800-luvun loppuun tultaessa oli vesillä liikkumisen yleistymisen myötä myös hukkumiskuolemien määrä Suomessa kasvanut hälyttävästi.
Uimataito ei vielä tuolloin ollut kansalaistaito eivätkä hengenpelastustaidot ja vesiturvallisuusviestintä olleet nykyisellä tasolla. 1900-luvun alkuvuosina oli hukkumiskuolemia väkilukuun suhteutettuna jopa kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Pahimpina yksittäisinä vuosina saattoi hukkumiskuolemien määrä lähennellä tuhatta.
Noihin aikoihin perustettiin useita järjestöjä, jotka ryhtyivät edistämään aatteellista uimaopetus- ja hengenpelastustyötä. Varhaisimmasta päästä mainittakoon useat uimaseurat ja vuonna 1906 uimaseurojen keskusjärjestöksi perustettu Suomen Uimaliitto.
1950-luvulle tultaessa oli Suomen Uimaliitossa vahvistunut uinnin kilpailutoiminta uimaopetus- ja hengenpelastustyön rinnalla. Lopulta oli tullut aika erottaa kilpailutoiminta ja uimaopetus- ja hengenpelastustyö erillisiin järjestöihin.
SUH koulutuksen ja valistuksen tiennäyttäjäksi
20.11.1956 pidettiin Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) perustava kokous, jossa liitto määriteltiin valtakunnalliseksi uimaopetus- ja hengenpelastustyötä edistäväksi aatteelliseksi keskusjärjestöksi. Nykyisin SUH:lla on 11 jäsenjärjestöä, joiden toiminnassa myös uimaopetus- ja hengenpelastustyö on mukana.
Vuosikymmenten aikana on SUH kouluttanut kymmeniä tuhansia henkilöitä uimaopettajiksi ja erityisuimaopettajiksi, hengenpelastajiksi uimahalleihin ja uimarannoille sekä vauva- ja perheuinnin, vesitreenin ja Junior Lifesaver-hengenpelastuskerhon ohjaajiksi. Tuhannet ovat myös saaneet henkilöstön valmius- ja kertauskoulutusta Trimmi-kursseilla ja Pysytään Pinnalla – kursseilla.
Sivun kuva: Humallahden uimala, Meilahti, Helsinki / Museovirasto – Historian kuvakokoelma