Ensin uskalletaan, sitten opitaan – monta tapaa kastaa kasvot veteen

Sukellusmaskien käyttö lasten uimakouluissa nousee keskusteluun aina muutaman vuoden välein. Pitäisikö maskien käyttö kieltää, suosia uimalaseja vai harjoitella kokonaan ilman apuvälineitä? Oman 14 vuoden uimaopetuskokemukseni perusteella ajattelen, ettei asia ole aivan niin mustavalkoinen. Tärkeintä on, että lapsi uskaltaa kastaa kasvonsa tavalla, joka tuntuu hänestä mahdolliselta. Samalla on hyvä pohtia, mitä välineitä lapselle kannattaa ensisijaisesti hankkia ja miten erilaiset apuvälineet tukevat uusien taitojen oppimista. Tässä kirjoituksessa tarkastelen aihetta lapsen, uimaopettajan ja vanhemman näkökulmista sekä kerron, miten pienillä arjen teoilla voidaan tukea lapsen rohkeutta ja veteen totuttautumista jo kotona.

Uimaan oppiminen on paljon muutakin kuin käsien ja jalkojen liikuttamista. Se on veteen totuttautumista, hengityksen hallintaa, kellumista, liukumista ja lopulta näiden taitojen yhdistämistä.

Oman kokemukseni mukaan monelle lapselle yksi ensimmäisistä ja suurimmista kynnyksistä on niinkin yksinkertainen asia kuin kasvojen laittaminen veteen.

Ja onhan se oikeastaan aika ymmärrettävää.

Vesi tuntuu kasvoilla erilaiselta kuin ilma. Veden joutuminen nenään tai suuhun voi tuntua epämiellyttävältä, ja silmien avaaminen pinnan alla saattaa jännittää. Uuteen ympäristöön totuttautuminen vaatii aikaa, aivan kuten minkä tahansa uuden taidon opettelu.

Siksi ajattelen, ettei ensimmäisissä harjoituksissa kannata takertua liikaa siihen, millä tavalla lapsi uskaltaa kastaa kasvonsa.

Jos se onnistuu uimalaseilla, hienoa! Jos lapsella on sukellusmaski, jonka avulla hän uskaltaa ensimmäistä kertaa kurkistaa pinnan alle, sekin voi olla hyvä lähtökohta. Entä jos lapsi uskaltaa laittaa kasvonsa veteen vain pitämällä nenästään kiinni? Loistavaa, siitä voidaan jatkaa.

Kannustetaan, annetaan aikaa ja etsitään juuri hänelle sopiva tapa onnistua. Kun ensimmäisestä kerrasta on päästy yli ja jännitys alkaa helpottaa, voidaan vähitellen harjoitella seuraavia taitoja.

Lapsen näkökulma: pinnan alla odottaa kokonaan uusi maailma

Kuvitellaan lapsi, jota kasvojen laittaminen veteen jännittää. Hän on ehkä kokeillut sitä aikaisemmin, mutta vettä on mennyt nenään ja kokemus on ollut epämiellyttävä.

Lapsella on kuitenkin sukellusmaski, joka peittää silmien lisäksi nenän. Sen avulla hän uskaltaa kokeilla uudelleen.

Yhtäkkiä pinnan alle kurkistaminen ei tunnukaan yhtä jännittävältä. Lapsi huomaa altaan pohjalla värikkäitä uppoleluja, näkee kaverinsa varpaat pinnan alla ja innostuu kokeilemaan uudelleen.

Jess, mikä onnistuminen!

Meille aikuisille tällainen hetki voi näyttää pieneltä, mutta lapselle se voi olla valtavan suuri askel.

Kun ensimmäisestä kerrasta päästään yli, jännitys saattaa vähentyä nopeasti. Vedenalainen maailma ei enää tunnukaan niin vieraalta tai pelottavalta. Siellähän on kaikkea hauskaa nähtävää ja koettavaa!

Kun pinnan alle kurkistaminen alkaa tuntua tutulta, voidaan vähitellen kokeilla jotakin uutta.

Miltä tuntuisi katsoa pinnan alle uimalaseilla? Entä onnistuisiko kasvojen kastaminen ilman, että nenästä tarvitsee pitää kiinni?

Lapsen näkökulmasta kyse on uusista kokeiluista ja onnistumisista. Me aikuiset saatamme nähdä tilanteessa hengityksen hallinnan harjoittelua, mutta lapselle se voi olla yksinkertaisesti hauska leikki.

Ja juuri niin sen kuuluukin olla.

Uimaopettajan näkökulma: apuvälineet ovat oppimista varten

Uimaopettajana ajattelen, että erilaisilla apuvälineillä on paikkansa uimataidon oppimisessa. Tärkeintä on tunnistaa, mitä lapsi juuri sillä hetkellä tarvitsee ja mitä taitoa ollaan harjoittelemassa.

Jos lapsi tulee uimakouluun sukellusmaski päässä, se on minulle lähtökohtaisesti ihan ok. Ei välttämättä paras vaihtoehto kaikkien taitojen harjoitteluun, mutta en lähtisi ottamaan maskia pois vain periaatteen vuoksi. Jos lapsi sen avulla uskaltaa osallistua harjoituksiin ja saa onnistumisen kokemuksia, niin jess, loistavaa! Tietenkin edellyttäen, että maskin käyttö on kyseisessä opetustilanteessa turvallista ja sallittua.

Sukellusmaski voi olla erinomainen apuväline ensimmäisillä kerroilla, kun lapsi harjoittelee pinnan alle kurkistamista. Koska maski peittää nenän, lapsen ei tarvitse samalla tavalla jännittää veden joutumista nenään. Tämä voi madaltaa kynnystä ensimmäiseen onnistumiseen.

Toisaalta maskin tuoma helpotus tarkoittaa myös sitä, ettei lapsi harjoittele nenän kautta tapahtuvan hengityksen hallintaa samalla tavalla kuin ilman maskia. Ja hengityksen hallintahan on kuitenkin yksi uimataidon keskeisistä alkeistaidoista.

Uimalasien etuna on, että lapsi näkee pinnan alla, mutta nenä jää vapaaksi. Näin voidaan harjoitella esimerkiksi kasvojen kastamista, kuplien puhaltamista ja vähitellen hengityksen rytmittämistä osana vedessä leikkimistä.

Myös lapsen yksilölliset tarpeet voivat vaikuttaa välineen valintaan. Uimaopettajan tehtävänä on huomioida nämä tarpeet ja tarvittaessa soveltaa harjoituksia niiden mukaisesti.

Sukellusmaskin käytössä on kuitenkin aina huomioitava turvallisuus. Maskin on sovittava lapsen kasvoille, ja sen käyttöön on hyvä tutustua rauhassa yhdessä aikuisen kanssa. Sukellusmaski ei myöskään sovellu kaikkiin harjoituksiin, kuten veteen hyppäämiseen. Osa maskeista on valmistettu karkaistusta lasista, mikä on huomioitava erityisesti iskujen ja törmäysten yhteydessä. Uimakoulussa noudatetaan aina opetuksen järjestäjän turvallisuusohjeita.

Entä nenästä kiinni pitäminen?

Jos lapsi itse pitää nenästään kiinni uskaltaakseen kastaa kasvonsa, en pitäisi sitäkään ongelmana. Se voi olla hänelle yksi välivaihe matkalla kohti uusia taitoja.

En kuitenkaan lähtisi erikseen ohjeistamaan kaikkia lapsia pitämään nenästään kiinni. Sen sijaan voidaan leikin avulla tutustua erilaisiin tapoihin hallita hengitystä vedessä.

Jos lapsi on tottunut pitämään nenästään kiinni, voidaan vähitellen kokeilla, miltä tuntuisi irrottaa ote ja puhaltaa esimerkiksi pieniä kuplia nenän kautta.

Hengitystä voi hallita monella tavalla

Hengityksen hallinnassakaan ei tarvitse heti tavoitella yhtä tiettyä suoritustapaa.

Kun lapsi laittaa kasvonsa veteen, hän voi pidättää hengitystään hetkellisesti tai puhaltaa ilmaa ulos suun tai nenän kautta. Kaikki nämä ovat alussa hyviä tapoja tutustua pinnan alla olemiseen ja omaan hengitykseen.

Tärkeintä on, että lapsi oppii vähitellen ymmärtämään ja hallitsemaan omaa hengitystään. Veteen ei tarvitse heti osata puhaltaa täydellisiä kuplia, eikä kasvojen tarvitse pysyä pinnan alla pitkään.

Myöhemmin taitojen kehittyessä voidaan harjoitella hallittua uloshengitystä veteen ja yhdistää hengitys osaksi liikkumista ja leikkiä.

Ja miten sitä nenän kautta puhaltamista sitten voisi harjoitella?

Hyräilemällä!

Kokeile itse hyräillä suu kiinni. Huomaat, että ilmaa virtaa ulos nenän kautta. Kun nenän kautta puhaltaa ilmaa ulos, se auttaa estämään veden pääsyä nenään. Tätä voi ensin kokeilla kuivalla maalla ja myöhemmin veden äärellä sekä kasvot vedessä. Lapselle harjoituksesta voi tehdä hauskan leikin.

Tällaiset pienet oivallukset tekevät uusien taitojen oppimisesta paljon mukavampaa.

Sama ajatus pätee myös apuvälineisiin. Mikään yksittäinen väline tai harjoitustapa ei ratkaise sitä, kuinka lapsi oppii kastautumaan tai sukeltamaan.

Olennaisempaa on, että apuväline auttaa lasta ottamaan seuraavan askeleen eikä siitä muodostu tarpeetonta estettä uusien taitojen harjoittelulle.

Jos lapsi on tottunut käyttämään sukellusmaskia, seuraava askel voi olla saman harjoituksen kokeileminen uimalaseilla ja vähitellen ilman nenästä kiinni pitämistä. Taitoja kannattaa harjoitella jo uimataidon alkeisvaiheessa, mutta kiirettä ei ole. Jokainen lapsi etenee omassa tahdissaan.

Vanhemman näkökulma: onnistumisen ilo on tärkeämpää kuin täydellinen suoritus

Vanhemmat haluavat luonnollisesti auttaa lastaan oppimaan uimaan mahdollisimman hyvin.

Joskus tämä voi tarkoittaa sitä, että yritämme saada lapsen tekemään harjoituksen juuri tietyllä tavalla tai etenemään nopeammin kuin hän olisi itse valmis. Saatamme esimerkiksi ajatella, että nyt pitäisi jo uskaltaa laittaa kasvot veteen.

Mutta entä jos lapsi ei vielä uskalla?

Oma neuvoni olisi: älkää tehkö asiasta liian vakavaa.

Kasvojen kastaminen voi olla lapselle iso ja jännittävä asia. Siihen kannattaa antaa aikaa. Kaikkien lasten ei tarvitse uskaltaa kastaa kasvojaan ensimmäisellä, toisella tai edes kolmannella uimahallikäynnillä.

Mitä enemmän lapsi saa viettää aikaa vedessä, leikkiä ja tutustua siihen omassa tahdissaan, sitä tutummaksi ja turvallisemmaksi vesi vähitellen muuttuu.

Eikä uimahallissa käymisen tarvitse aina olla tavoitteellista harjoittelua. Voidaan leikkiä hippaa, roiskutella, pomppia, kulkea altaassa eri tavoin tai vain nauttia yhdessä vedessä olemisesta. Tärkeintä on, että lapselle syntyy myönteisiä kokemuksia ja halu tulla uudelleen uimaan.

Usein rohkeus kokeilla uusia asioita kasvaa kuin huomaamatta. Ensin uskalletaan kastella leuka, sitten ehkä nenänpää ja jonakin päivänä huomataan, että koko kasvot kävivätkin vedessä. Ja mikä parasta, kaikki tämä on voinut tapahtua aivan tavallisen leikin lomassa.

Kun lapsi alkaa itse kiinnostua pinnan alle kurkistamisesta, voidaan leikkiä esimerkiksi vedenalaisia tutkimusmatkailijoita tai kuplia puhaltavia virtahepoja.

”Uskaltaisikohan pieni virtahepo kastaa nenänsä veteen ja puhaltaa samalla kuplia? Kokeillaan hyräilemällä!”

Ja jos kasvojen kastaminen ei tänään vielä onnistu, ei hätää. Ei sitä tarvitse väkisin yrittää. Jatketaan leikkejä ja kokeillaan toisella kertaa uudelleen.

Tärkeintä ei ole, kuinka nopeasti lapsi uskaltaa laittaa kasvonsa veteen, vaan että hän saa rauhassa rakentaa luottamusta veteen ja omaan osaamiseensa.

Mitä varusteita lapselle kannattaa hankkia?

Tämä on mielestäni tärkeä kysymys, johon vanhempien pitäisi saada selkeä vastaus.

Jos lapselle ollaan hankkimassa laseja uimista varten, suosittelisin ensisijaisesti hyvin istuvia uimalaseja.

Uimalasit suojaavat silmiä ja helpottavat pinnan alle katsomista, mutta jättävät nenän vapaaksi. Näin lapsi pääsee samalla harjoittelemaan veden tunnetta kasvoilla ja hengityksen hallintaa.

Mitään laseja ei kuitenkaan tarvitse hankkia vain siksi, että lapsi alkaa tutustua veteen. Varsinkin pienten lasten kanssa tärkeintä on monipuolinen vedessä touhuaminen, leikkiminen ja myönteisten kokemusten saaminen. Kaikesta tekemisestä ei tarvitse tehdä tavoitteellista sukellusharjoittelua, vaan kasvojen kastaminenkin voi tulla mukaan vähitellen tavallisen leikin yhteydessä.

Jos lapsi kuitenkin arastelee veden roiskumista silmiin tai kokee sen epämiellyttäväksi, uimalasit voivat tehdä vedessä olemisesta huomattavasti mukavampaa.

Hyvien uimalasien ei tarvitse olla kalliit. Olennaista on, että ne sopivat lapsen kasvoille, eivät paina epämiellyttävästi ja pysyvät paikallaan. Jatkuvasti vuotavat tai huonosti istuvat lasit voivat tehdä harjoittelusta turhauttavaa.

Sukellusmaskia en siis lähtisi ensisijaisesti suosittelemaan uimaan opettelevalle lapselle, koska nenän peittäminen jättää osan hengityksen hallinnan harjoittelusta myöhemmäksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maskista voisi olla yksittäiselle lapselle hyötyä. Jos maski auttaa lasta voittamaan jännityksensä ja saamaan ensimmäisiä onnistumisen kokemuksia, sitä voidaan tilanteen mukaan hyödyntää oppimisen tukena.

Ensisijainen suositus voi siis olla uimalasit, vaikka sukellusmaskikin voi joissakin tilanteissa olla hyvä apuväline.

Veteen totuttelu alkaa arjesta – myös kasvot saavat kastua

Yksi asia, johon haluaisin erityisesti kiinnittää vanhempien huomion, on aivan tavallinen arki kotona. Veteen totuttautuminen ei nimittäin ala vasta uimakoulussa, vaan sen pohjaa rakennetaan jo päivittäisissä suihku- ja kylpyhetkissä.

Uimaopettajana huomaan usein, että kasvojen kastaminen on monelle lapselle todella jännittävä ja vieras asia. Sama jännitys voi näkyä myös kotona tavallisissa peseytymishetkissä.

Jos lapsi ei halua vettä kasvoilleen, me aikuiset pyrimme helposti välttämään tilanteen kokonaan. Hiuksia pestessä pää kallistetaan tarkasti taaksepäin, kasvoja suojataan kädellä ja pidetään huolta siitä, ettei yksikään vesipisara pääse valumaan otsalta nenälle.

Ymmärrän tämän hyvin. Kukapa haluaisi tehdä tavallisesta peseytymishetkestä lapselle epämiellyttävää?

On kuitenkin hyvä muistaa, että lasten jännityksen taustalla voi olla monia syitä. Aiemmat epämiellyttävät kokemukset, lapsen yksilöllinen herkkyys tai yksinkertaisesti uuden asian kohtaaminen voivat tehdä kasvojen kastamisesta vaikeaa. Kyse ei siis välttämättä ole siitä, miten kotona on toimittu.

Mutta tässä on myös asia, jota meidän aikuisten kannattaa pohtia.

Jos lapsen kasvojen kastumista vältetään järjestelmällisesti, milloin hän saa mahdollisuuden huomata, ettei se olekaan niin kamalaa?

Kun vettä varotaan jatkuvasti, saatamme tahtomattamme vahvistaa lapsen käsitystä siitä, että kasvojen kastuminen on jotakin epämiellyttävää, jota täytyy vältellä.

Sitten lapsi tulee uimakouluun, jossa yksi ensimmäisistä tavoitteista onkin uskaltaa laittaa kasvot veteen. Lapselle tämä voi tuntua valtavalta harppaukselta, vaikka samaan asiaan olisi voitu tutustua pienin askelin jo kotona.

En tietenkään tarkoita, että lapsen jännitystä pitäisi vähätellä, hänen vastustelunsa sivuuttaa tai vettä suihkuttaa kasvoille väkisin. Päinvastoin. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että aikuinen kuuntelee häntä ja että uusia asioita harjoitellaan turvallisesti.

Mutta lapsen jännityksen ymmärtäminen ja jännittävän asian jatkuva välttäminen ovat kaksi eri asiaa.

Meidän aikuisten tehtävänä on auttaa lasta kohtaamaan uusia kokemuksia ja rohkaista häntä kokeilemaan. Kaiken ei tarvitse onnistua heti, eikä kasvoja tarvitse kastella kokonaan ensimmäisellä kerralla. Jo pienet, myönteiset kokemukset voivat vähitellen muuttaa lapsen suhtautumista veteen.

Pienet suihkuhetket, suuret hyödyt

Veteen totutteluun ei tarvita erityisiä välineitä tai erillisiä harjoituskertoja. Kodin tavalliset suihku- ja kylpyhetket tarjoavat siihen erinomaisia mahdollisuuksia.

Aluksi voidaan vaikka roiskutella vettä käsille ja poskille. Pikkuhiljaa kokeillaan kastella leukaa, nenänpäätä tai otsaa. Lapsi voi myös itse valuttaa vettä kasvoilleen omilla käsillään. Näin hän saa rauhassa tutustua siihen, miltä vesi tuntuu, ja huomaa voivansa itse vaikuttaa tilanteeseen.

Suihkussa voidaan leikkiä vaikkapa sadetta. Ensin sade kastelee varpaat, sitten kädet ja hiukset. Uskaltaisikohan pieni sadepisara seuraavaksi tipahtaa nenänpäähän? Leikin avulla kasvojen kastumisesta voi tulla hauska kokeilu jännittävän suorituksen sijaan.

Eikä kaiken tarvitse liittyä suoraan kasvojen kastamiseen. Saippuakuplien puhaltaminen, vedellä leikkiminen ja pienet roiskutteluleikit voivat auttaa lasta tutustumaan veteen myönteisellä tavalla.

Kun kastuminen alkaa tuntua tutulta, siitä ei tarvitse enää tehdä suurta numeroa. Vähitellen vedestä tulee luonnollinen osa peseytymistä ja leikkiä.

Tärkeintä on rauhallinen, myönteinen ja johdonmukainen suhtautuminen. Kasvojen kastumista ei tarvitse varoa jatkuvasti, mutta lasta ei myöskään pidä yllättää tai pakottaa. Annetaan lapsen osallistua, kokeilla ja edetä omaan tahtiinsa.

Uimakoulussa harjoitellaan uusia taitoja, mutta kotona voidaan rakentaa niille erinomainen pohja.

Vinkkejä kodin kylpy- ja suihkuhetkiin

Jos kaipaatte lisää ideoita, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton Lapsesta veden ystävä -sivustolta löytyy maksuton Vinkkejä kodin kylpy- ja suihkuhetkiin -opas.

Oppaaseen on koottu 18 käytännönläheistä vinkkiä, joiden avulla lapsen kanssa voidaan leikkiä, totutella veteen ja harjoitella uusia taitoja tavallisten kylpy- ja suihkuhetkien yhteydessä.

Katso Vinkkejä kodin kylpy- ja suihkuhetkiin -opas (PDF) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lapselta ei tule odottaa suuria suorituksia. Pienetkin onnistumiset arjessa voivat helpottaa seuraavaa uimahallikäyntiä.

Viisi pientä askelta kohti uusia taitoja

Veteen totuttelussa ei tarvitse ottaa suuria harppauksia kerralla. Usein pienet, leikinomaiset kokeilut toimivat parhaiten. Seuraavassa muutama esimerkki siitä, miten lapsen kanssa voidaan edetä vähitellen kohti uusia taitoja.

1. Ensimmäinen onnistuminen

Annetaan lapsen kastaa kasvonsa tavalla, joka tuntuu hänestä mahdolliselta ja vähiten jännittävältä. Apuna voivat olla uimalasit tai tarvittaessa sukellusmaski. Jos lapsi itse pitää nenästään kiinni, siitäkin voidaan lähteä eteenpäin. Ja jos kasvojen kastaminen onnistuu ilman apuvälineitä, hienoa!

2. Tehdään pinnan alle katsomisesta mukavaa

Tutkitaan yhdessä vedenalaista maailmaa, katsellaan uppoleluja ja ihmetellään, mitä kaikkea pinnan alta löytyy. Annetaan lapselle aikaa nauttia onnistumisestaan. Ei tarvitse kiirehtiä heti seuraavaan harjoitukseen.

3. Kokeillaan jotakin uutta

Jos lapsi on tottunut käyttämään sukellusmaskia, voidaan kokeilla samaa harjoitusta uimalaseilla. Tavoitteena on tutustua uuteen tapaan, ei saada kaikkea onnistumaan heti ensimmäisellä yrityksellä. Jos kasvojen kastaminen jo sujuu ilman apuvälineitä, voidaan kokeilla uusia leikkejä ja harjoituksia niiden avulla.

4. Leikitään hengityksellä ja kuplilla

Kokeillaan lyhyesti, miltä tuntuu pidättää hengitystä kasvot vedessä tai puhaltaa kuplia veteen suun tai nenän kautta. Voidaan leikkiä kuplia puhaltavia kaloja tai hyräileviä virtahepoja. Kaikki nämä ovat hyviä tapoja tutustua omaan hengitykseen ja sen hallintaan.

5. Yhdistetään hengitys liikkumiseen

Kun hengityksen hallinta alkaa sujua, sitä voidaan yhdistää erilaisiin vesileikkeihin ja liikkumiseen. Voidaan esimerkiksi kävellä matalassa vedessä ja välillä kurkistaa pinnan alle, tehdä pieniä pomppuja ja puhaltaa kuplia. Vähitellen taitoa yhdistetään kellumiseen, liukumiseen ja myöhemmin uintiliikkeisiin.

Harjoituksia voidaan kokeilla rauhallisesti matalassa vedessä aikuisen välittömässä valvonnassa, lapsen valmiuksien mukaan. Niitä ei tarvitse tehdä tietyssä järjestyksessä, eikä kaikkien taitojen tarvitse onnistua samalla harjoituskerralla. Hengityksen pidättämisessä riittävät lyhyet, luontevat kokeilut ilman kilpailua tai pitkien pidätysten tavoittelua.

Tärkeintä ei ole, kuinka nopeasti lapsi etenee, vaan että hän saa sopivasti uusia haasteita, onnistumisen kokemuksia ja rohkeutta kokeilla seuraavaa asiaa.

Ei tehdä veteen totuttelusta liian vaikeaa

Palaan vielä alkuperäiseen kysymykseen: saako veteen totutteleva lapsi käyttää sukellusmaskia vai pitäisikö hänen harjoitella ainoastaan uimalaseilla?

Minun vastaukseni on, että jos lapsi on jo tottunut käyttämään sukellusmaskia ja saanut sen avulla rohkeutta kasvojen kastamiseen, en lähtisi kieltämään sen käyttöä vain periaatteen vuoksi. Kunhan maskin käyttö on opetustilanteessa turvallista ja sallittua, sitä voidaan hyödyntää oppimisen tukena.

Sukellusmaski voi siis mahdollistaa ensimmäisen onnistumisen, mutta sen ei tarvitse jäädä pysyväksi ratkaisuksi. Kun lapsi on valmis, voidaan vähitellen kokeilla uimalaseja tai harjoitella kokonaan ilman apuvälineitä.

Jos taas vanhempi pohtii varusteiden hankkimista, suosittelisin ensisijaisesti hyvin istuvia uimalaseja. Eikä laseja tarvitse välttämättä hankkia lainkaan, sillä veteen voi tutustua ja siitä voi oppia nauttimaan myös ilman apuvälineitä.

Kyse ei siis ole siitä, että sukellusmaski olisi joko hyvä tai huono väline, vaan siitä, milloin siitä on hyötyä ja miten sen avulla saavutetusta onnistumisesta edetään kohti seuraavia taitoja.

Ehkä meidän aikuisten ja uimaopettajien olisikin välillä hyvä keskittyä vähemmän siihen, miten jokin harjoitus pitäisi tehdä, ja enemmän siihen, miten saisimme lapsen innostumaan sen kokeilemisesta.

Yhteenveto vanhemmalle: mitä kannattaa muistaa?

Vanhempi on hankkimassa lapselleen varusteita

Suosittelen ensisijaisesti hyvin istuvia uimalaseja. Mitään laseja ei kuitenkaan tarvitse hankkia vain siksi, että lapsi alkaa totutella veteen. Monipuolinen vesileikki onnistuu hyvin ilmankin.

Lapsella on jo sukellusmaski, jonka avulla hän uskaltaa

Maskia voidaan hyödyntää oppimisen alkuvaiheessa, jos se on opetustilanteessa turvallista ja sallittua. Tavoitteena on edetä vähitellen myös ilman nenää peittävää maskia ja harjoitella hengityksen hallintaa.

Lapsi ei halua käyttää mitään laseja

Sekin on täysin hyvä lähtökohta. Leikitään, roiskutellaan, totutellaan veteen ja harjoitellaan lapsen valmiuksien mukaan. Laseja ei tarvitse käyttää vain käyttämisen vuoksi.

Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa. Annetaan lasten leikkiä, kokeilla, innostua ja onnistua. Siitä syntyy hyvä pohja uimataidon oppimiselle.

Kirjoittajasta:

Niko Nieminen on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) viestintäasiantuntija. Hänellä on 14 vuoden kokemus uimaopettajana toimimisesta, ja hän toimii myös uimaopettajien ja hengenpelastajien kouluttajana. Vuosien varrella Niko on päässyt seuraamaan läheltä sekä lasten että aikuisten uimaan oppimista ja niitä pieniä, mutta merkityksellisiä onnistumisia, joista uimataito vähitellen rakentuu.