Hyppää sisältöön

Syyskuussa hukkui 5 ihmistä – kylmä vesi ja vaihtelevat olosuhteet suurimpia vaaratekijöitä

– Syyskuussa ihmiset liikkuivat vielä aktiivisesti vesillä
veneillen ja meloen, mikä oli huomattavissa erilaisten läheltä piti
-tilanteiden muodossa. Osalla on ollut onnea matkassa tai on osattu varustautua
oikein syksyisiin olosuhteisiin. Tapaturmaisia hukkumisia on sattunut etenkin
vanhemmille mieshenkilöille, jotka ovat olleet kalassa tai verkkoja kokemassa,
sanoo SUH:n hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

– Pitää muistaa, että veteen pudotessa vaatteet painavat paljon
kastuessaan ja uiminen vaikeutuu, joten pelastusliivien tärkeys korostuu.
Toinen riskitekijä on kylmä vesi, joka kangistaa nopeasti. Ihmisen pudotessa
kylmään veteen tulee usein kylmäshokkireaktio, mikä aiheuttaa sen, että ihmisen
kyky pidättää hengitystään normaalista 60–90 sekunnista laskee muutamaan
sekuntiin. Tämä lisää olennaisesti hukkumisen riskiä, kertoo Hiltunen.

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva.

Syyskuun
hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, yksi Pohjois-Suomessa,
yksi Itä-Suomessa ja yksi ulkomailla. Syyskuun aikana myös elokuun
ennakkotilastot tarkentuivat eri lähteistä saatujen tietojen perusteella ja lukemaan
on nyt 12. Viime vuonna syyskuussa
hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 2 ihmistä ja tammi-syyskuussa 93 ihmistä.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150
ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena.
Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa veneestä tai joutuu veden varaan
veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä. Uimiseen liittyvissä hukkumisissa
arvioidaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin
tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa
vesistöissä, lähellä rantaa.

– Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa, myös itselle.
Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida
turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä, muistuttaa Hiltunen.

Kuluneen vuoden hukkumisista 36 on tapahtunut uidessa,
30 vesiliikenteen yhteydessä, kaksitoista jäihin vajoamisen seurauksena, viisi
veteen putoamisen yhteydessä, yksi laitesukelluksen yhteydessä ja 46
tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 79 on ollut miehiä, 22 naisia ja 30
tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

SUH suosittelee kaikkia kasvattamaan tietoisuuttaan
vesiturvallisuudesta. Viisaasti Vesillä -kampanjan Hukkumattomuudenlupaus on
oiva tapa perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan
vesiturvallisuustalkoisiin.

LISÄTIETOJA

Niko Nieminen, hengenpelastuksen asiantuntija, puh. 0400
469 202, niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, hengenpelastuksen koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879,
anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2021
Ohjeita
ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen

Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:

HRAP-pelastusvideo (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) 
Ämpärillä
pelastaminen

Pelastusrenkaalla pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)