Hyppää sisältöön

Pienten lasten turvallisuus rannalla

Useimmat
lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita vedestä ja leikkivät mielellään
veden äärellä. Vesi on parhaimmillaan ihana elementti, josta koko perhe
voi nauttia, kunhan muistaa ottaa turvallisuuden huomioon. Varhain
opitut ja säännöllisesti ylläpidetyt vesitaidot ennaltaehkäisevät veteen
liittyviä tapaturmia.

Aluksi
lapsi voi tutustua veteen ja rantaan sylissäsi. Rohkeuden kasvaessa
anna lapsesi irrottautua ja harjoitella liikkumista itsenäisesti
matalassa vedessä. Ensimmäiset askeleet vedessä ovat vielä haparoivia ja
veden vastus saattaa horjuttaa tasapainoa. Ole siis lähellä koko ajan.
Jos lapsi horjahtaessaan käy veden alla, nosta lapsi pystyyn ja rohkaise
jatkamaan harjoittelua. Tehkää asioita, jotka ovat uimarille mieluisia.

– Lapset, jotka jo liikkuvat itsenäisesti, ovat todella nopeita liikkeissään. Vilkkailla rannoilla kannattaa lapselle pukea päälle pusero, joka on helposti oman aikuisen tunnistettavissa, kommentoi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) koulutussuunnittelija Anneli Toivonen.

Rantavedessä
uiskennellessa on tärkeää, ettei lapsi pääse livahtamaan syvään veteen.
Lapsi tulee pitää koko ajan itsensä ja rannan välissä, jolloin voi
varmistua, ettei pienokainen pääse karkaamaan. Varmista myös, että
paikka on turvallinen uida ja hypätä.

Uimisen harjoittelussa voi käyttää erilaisia kelluttavia apuvälineitä,
kuten käsikellukkeita tai kelluttavia uima-asuja. Muistathan kuitenkin,
että kyseiset apuvälineet eivät ole pelastusvälineitä, eikä
uimataidotonta lasta tule jättää valvomatta, vaikka hän osaisikin
liikkua itsenäisesti niiden avulla. Sama koskee erilaisia puhallettavia
uimaleluja ja -patjoja.

– Lisäturvaa pienten lasten vesileikkeihin tuovat päälle puetut ja oikeankokoiset pelastusliivit. Näihin kannattaa totuttaa lapsi pienestä pitäen, etenkin jos perheellä on tapana viettää aikaa veden ääressä, sanoo Toivonen.

Vain pelastusliivit kääntävät
tajuttoman henkilön selälleen siten, että hengitystiet pysyvät avoinna.
Oikean kokoiset liivit kelluttavat eivätkä pääse luiskahtamaan päältä
pois. Huomio pelastusliivejä valitessa ja sovittaessa, että niihin ei
saa jäädä ns. kasvunvaraa.

Muista, että halusit tai et, oma toimintasi on lapselle esimerkki. Käytä siis itsekin tarvittavia turvallisuusvälineitä. Lue lisää sopivien pelastusliivien valinnasta täältä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Parasta on, kun lapsi saa tutustua rantaan ja veteen rauhassa, turvallisesti ja omalla tyylillään. Turvallisia kesähetkiä veden ääressä!

Vinkit turvalliseen ja mukavaan rantahetkeen pääset
kertaamaan oheisen videon avulla.