Hyppää sisältöön

SUH vetoaa juhannusjuhlijoihin: Pidetään humalaiset rannalla ja pelastusliivit päällä

– Valitettavasti helteinen sää
näkyy useimmiten lisääntyneinä hukkumisina. Aurinko ja lämpö saavat
ihmiset hakeutumaan vesille ja vesistöjen ääreen. Mukana on enemmän
ihmisiä, joilla on vähän kokemusta esimerkiksi vesillä liikkumisesta tai
jotka käyvät harvoin uimassa luonnonvesissä, kertoo SUH:n toiminnanjohtaja
Kristiina Heinonen.

– Helteillä myös alkoholia
käytetään tavanomaista enemmän. Humalassa ihmiset ottavat helpommin
riskejä ja esimerkiksi pelastusliivit jäävät usein pukematta vesille
lähdettäessä. Alkoholi vaikuttaa siinä määrin toimintakykyyn ja
uimataitoon, että alkoholia nauttineiden soisi juhlivan yötöntä yötä
rannalla. 

Toistaiseksi
juhannusta ei ole vielä koskaan juhlittu ilman hukkumisia. Heinosen mukaan
nolla hukkumista juhannuksena ei ole mahdoton tavoite, mutta jonkinmoista
asennemuutosta kaivattaisiin ja sitä, että erityisesti läheisistä ja kavereista
pidettäisiin huolta.  

– Ei päästetä ketään veneilemään
ilman pelastusliivejä tai yksin uimaan. Lasten ollessa mukana,
varmistetaan, että joku aikuisista on selvin päin ja vastuussa lasten
turvallisuudesta.

– Jokaisen veden äärellä ja
vesillä aikaa viettävän tulisi myös osata tarpeen tullen pelastaa
läheisensä veden varasta turvallisesti. Sekä mökkirannassa että veneessä
kannattaa olla yksinkertaisia pelastusvälineitä, kuten ämpäri tai
kanisteri, käden ulottuvilla.

VINKIT TURVALLISEEN JUHANNUKSEN VIETTOON

  • Ota aina kaveri mukaan uimaan
    ja saunomaan.
  • Ui rannan suuntaisesti, jotta
    jalat yltävät tarvittaessa pohjaan.
  • Varmista ennen hyppäämistä,
    että pinnan alla ei piile vaara.
  • Valvo lapsia erityisen tarkkaan
    veden äärellä, käden mitan päässä.
  • Pue pelastusliivit päällesi
    aina vesille lähtiessäsi ja tarkista veneen varustus.  
  • Lataa 112-sovellus valmiiksi
    kännykkääsi.
  • Muista, että alkoholi ei kuulu
    vesille.

                                                                                                                                            

Lisätiedot:

Viestintäasiantuntija Niko Nieminen, puh. 0400 469 202
niko.nieminen(at)suh.fi
Toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, puh. 040 521
3282, kristiina.heinonen(at)suh.fi
Koulutussuunnittelija Anne Hiltunen, puh. 044 018 1879,
anne.hiltunen(at)suh.fi

Pelastusvideot

Kun huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP): https://youtu.be/64r6OUFJlJg (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ämpärillä pelastaminen: https://youtu.be/TMI5-uMKFaI (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Pelastusrenkaalla pelastaminen: https://youtu.be/JlCPiSfPJM4 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

SUH:n tilastot juhannuksena hukkuneista: http://www.suh.fi/tiedotus/hukkumistilastot/juhannuksena_hukkuneet

SUH:n ennakkotilastot 1.1.-31.5.2019 hukkuneista: http://www.suh.fi/tiedotus/hukkumistilastot/hukkumiset_2019

Lisätietoa turvallisesta vesillä liikkumisesta ja vinkkejä mm. veden varaan
joutuneen pelastamisesta: www.viisaastivesilla.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)