Hyppää sisältöön

Koulujen uimaopetuksen määrissä suuria eroja kuntien välillä

– Uimataito on tärkeä kansalaistaito, joka
mahdollistaa turvallisen vesillä liikkumisen ja vesiliikunnan harrastamisen
läpi elämän. Koulujen järjestämä uimaopetus on lasten uimataidon ja
vesipelastustaitojen oppimisessa tärkeässä roolissa, jotta jokaisella lapsella
olisi mahdollisuus oppia uimaan. Uimaopetuksen määrä kuitenkin vaihtelee
todella paljon kuntien välillä, harmittelee SUH:n koulutussuunnittelija Tero
Savolainen
.

– Positiivista on, että yli 55 prosenttia kunnista
järjestää uimaopetusta esikoululaisista kuudesluokkalaisiin ja tämän lisäksi 15
prosenttia ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin. Useissa kunnissa tuntimäärät
jäävät kuitenkin kokonaisuudessaan vähäisiksi. Uimassa saatetaan käydä vain
kerran tai kaksi vuodessa. Tämä vaikuttaa väistämättä valtakunnallisen
opetussuunnitelman perusteissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.

Kyselyn perusteella uimaopetuksen määrä ei riipu yksinomaan
kunnan koosta tai siitä, että onko kunnassa uimahallia vai ei. Kaikissa
kunnissa, joissa SUH:n suositukset uimaopetuksen määristä toteutuvat ei ole
uimahallia ja mukana on eri kokoisia kuntia. Tosin kunnissa, joissa
uimaopetusta ei järjestetä lainkaan tai vain vähän, syyksi mainittiin juuri
olosuhteiden puute ja siitä aiheutuvat korkeat kuljetus- ja
järjestelykustannukset.

– Kyselyn perusteella näyttää siltä, että osassa
kunnista ei tiedetä uimaopetuksen kokonaiskustannuksia, eikä opetuksen tuloksia
seurata järjestelmällisesti. Paikallisesti uimaopetuksen tarkemmat sisällöt on
erikseen kirjattu opetussuunnitelmiin vain noin puolessa kunnista, toteaa
Savolainen.

Kysely on jatkoa vuoden alussa julkaistuun
LIKES-tutkimuskeskuksen valtakunnalliseen tutkimukseen kuudesluokkalaisten
uimataidosta. Nyt toteutetulla kyselyllä haluttiin selvittää tarkemmin muun
muassa uimaopetuksen järjestelyjä ja määriä alakouluissa.

Uimataitoviikko 15.-21.5.2017 näkyy uimahalleissa,
päiväkodeissa ja kouluissa

Jo 18. kertaa järjestettävän Valtakunnallisen Uimataitoviikon
tavoitteena on kannustaa jokaista testaamaan uimataitonsa, herättää keskustelua
uimataidon merkityksestä sekä antaa virikkeitä oman ja läheisten uimataidon
kehittämiseen. Uimahallit ja kylpylät järjestävät uimataitotestejä ja muita
tapahtumia viikon aikana muun muassa Jyväskylässä, Heinolassa, Helsingissä,
Hollolassa, Kajaanissa, Kuhmossa, Lohjalla, Teuvalla, Turussa, Vihdissä ja
Vantaalla. Tänä vuonna viikon viettoon kutsuttiin ensimmäistä kertaa myös
päiväkodit ja koulut, joille on tarjolla ilmaista materiaalia. Päiväkoteja ja
kouluja ilmoittautuikin ennakkoon mukaan yli 100 eri puolilta Suomea. 

Lisätiedot:
Koulutussuunnittelija, Tero Savolainen, Suomen Uimaopetus- ja
Hengenpelastusliitto, puh. (050) 491 7444, tero.savolainen(at)suh.fi

Uimaopetuksen järjestäminen kunnissa -selvitys ja eri
kuntien uimaopetuksen määrät: http://www.suh.fi/files/1981/Uimaopetuksen_jarjestelyt_kunnissa_2017.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Yhteenveto Kuudesluokkalaisten uimataito Suomessa
-tutkimuksesta ja linkki tutkimukseen: http://www.suh.fi/toiminta/uimaopetus/uimataitotutkimus

Lisätietoa Uimataitoviikosta: www.suh.fi/uimataitoviikko

Uimataitoviikon tapahtumia eri puolilla Suomea: http://www.suh.fi/toiminta/uimataitoviikko/uimahallit_ja_yhteisot/tapahtumakalenteri