Hyppää sisältöön

Ui kesäksi kuntoon -kampanjaan osallistui 16 000 henkilöä

Ui kesäksi kuntoon 2013 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Ui
kesäksi kuntoon-kampanja järjestettiin uimahalleissa 22. kerran vuonna
2013. Ui kesäksi kuntoon kutsuu koko Suomen uimaan, vesijuoksemaan ja
vesijumppaamaan. Kampanjan aikana uimahalleissa kerätään uintimetrejä
sekä kirjataan ylös puolituntiset, jotka ovat vietetty altaassa
tehokkaasti vesijuosten tai -jumpaten.

Kampanjan tavoitteena on
saada halliin uusia ja vanhoja vesiliikkujia sekä tehdä hallista
aktiivinen tapahtuma- ja liikuntapaikka kampanjan ajaksi. Ui kesäksi
kuntoon -kampanja on maamme suurin liikuntakampanja, jonka järjestävät Valo ry (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), Suomen Uimaliitto ry ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry.

Vuonna 2013 Ui kesäksi kuntoon-kampanjaan osallistui 92 uimahallia ympäri Suomen.

 

Ui, juokse, jumppaa – altaasta avoveteen

Kuumat
kesät ovat lisänneet vesillä liikkumista. Hyvä uimataito on vesillä
liikkumisen turvallisuuden tae! Kampanjan avulla voit kasvattaa kuntoa
kesävesille turvallisuutta unohtamatta.