Hyppää sisältöön

Tammikuussa hukkui yksi mies

Hukkumistiedote tammikuu 2013 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

TAMMIKUUSSA HUKKUI YKSI
SUOMALAINEN

 

Suomen Uimaopetus- ja
Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa hukkui
tammikuussa yksi mies Itä-Suomessa. Vuonna 2012 tammikuussa hukkui kaksi
miestä. Hukkumiset tapahtuivat silloin Etelä- ja Itä-Suomessa.

 

 

SUURIA EROJA JÄIDEN PAKSUUDESSA JA
KESTÄVYYDESSÄ

Jäätilanne
on Suomessa keskiarvoihin verrattuna suunnilleen normaali. Sekä sisävedet että
merivedet ovat jäässä, mutta jään paksuus ja jään kestävyys vaihtelevat
huomattavasti eri puolilla maata.

 


VAROVAISUUTTA
JÄÄLLÄ LIIKUTTAESSA

Kuten viranomaiset ovat varoittaneet, ovat lumisateet ja lauhat
jaksot heikentäneet jään kantavuutta. Tämä on näkynyt useina läheltä piti
-tilanteina, kun jäät ovat pettäneet liikkujan alla. Näistä on onneksi selvitty
ilman hukkumisia, toistaiseksi. Jäälle on syytä mennä vain hyvin
varustautuneena.

 

Paksukin jää voi pettää, kun se ei ole teräsjäätä. Lisäksi jään
kestävyyttä heikentävät
joet,
järvien kapeikot, karikot sekä jokien ja purojen suistot. Jää on usein
heikompaa siltojen ja laiturien alla ja lähituntumassa. Vesistöjen syvänteiden
kohdalla jää voi olla ympäröivää jäätä heikompaa, koska niissä oleva suurempi
vesimäärä jäähtyy hitaammin. Laivaväylät ja kalastajien avannot ovat
vaaranpaikkoja.

 

JÄÄLLÄ
LIIKKUJAN VÄHIMMÄISVARUSTUS
Yksinään kulkevan
ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Halkeamat
heikentävät kantavuutta, vaikka ne eivät ulottuisikaan jään läpi. Jäällä
kulkijan vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat
jäänaskalit ja metallipäinen keppi jään kestävyyden koettelemiseen. Lisäksi
mukana on hyvä olla pilli avun hälyttämiseksi. Kännykkä on syytä pitää
vesitiiviissä muovipussissa. Varavaatteet tulee pakata vesitiiviisti reppuun,
joka silloin toimii kelluttavana apuna.


Hukkumistilastot:
www.suh.fi/hukkumistilastot
Sisävesien jäätilanne:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=352502&lan=FI#a1 

Meren jäätilanne: http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/jaatilanne/

 

LISÄTIETOJA ANTAVAT
Koulutussuunnittelija
Anne Hiltunen, p. 09-343 6560, gsm 044-018 1879, anne.hiltunen(a)suh.fi
Toiminnanjohtaja Pärla Salomaa, p. 09-343 6560, gsm 050-572 3156,
parla.salomaa(a)suh.fi