Hyppää sisältöön

Heinäkuussa hukkui 20 ihmistä

Heinäkuun
helteet houkuttelivat ihmiset vesille ja veden äärelle, joka näkyi
vallitettavasti myös tilastoissa ja pelastuslaitosten tehtävien määrässä. Huolestuttavaa on, että kesän aikana on hukkunut
poikkeuksellisen monta lasta. Alle 15 -vuotiaita lapsia on hukkunut kuusi
toukokuun lopusta tähän päivään.

– Suomessa
vietetään kesäisin paljon aikaa veden äärellä. Useimmat lapset ovat luonnostaan
kiinnostuneita vedestä ja leikkivät mielellään sen äärellä. Vesi on
parhaimmillaan ihana elementti, josta koko perhe voi nauttia, kunhan muistaa
ottaa turvallisuuden huomioon. Varhain opitut ja säännöllisesti ylläpidetyt
vesitaidot ja asenteet ennaltaehkäisevät veteen liittyviä tapaturmia, toteaa
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton viestintäasiantuntija Niko
Nieminen
.

– Erityisesti rannalla pulikoivia ja
leikkiviä lapsia tulee valvoa herkeämättä ja riittävän lähellä – mielellään
käsivarren mitan päässä. Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja todella
nopeasti. Jos katse on esimerkiksi kännykässä tai kirjassa, niin kohtaloksi
koituva tilanne saattaa jäädä huomaamatta. Mökillä perheen pienimmille voi
rannan läheisyydessä pukea pelastusliivit päälle ja lisäksi kannattaa sopia,
kuka milloinkin lasten valvonnasta vastaa, muistuttaa Nieminen.

suh-oppaat-ja-vinkit

SUH:n
ennakkotietojen mukaan on tänä vuonna hukkunut 64 ihmistä, joista 51 on miehiä,
yhdeksän naisia ja neljässä tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä. Määrä on
suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan mennessä, sillä tuolloin
hukkumisia oli 58. Suuri osa hukkumisista on tapahtunut uidessa (19).

– Uimareiden on hyvä muistaa,
että uidaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan.
Uimaan ei tule lähteä yksin, jotta tarvittaessa on joku paikalla auttamassa
yllättävän tilanteen sattuessa. Kylmä vesi kangistaa pidemmällä matkalla, joten
turhia riskejä kannattaa välttää, sanoo Nieminen.

Hukkumiset seuraavat lämpöä.
Heinäkuun puolivälin jälkeen sää alkoi vähitellen lämmetä ja kuukauden
viimeisenä viikonloppuna lämpötila nousi jopa poikkeuksellisen korkeaksi. Viikonlopun
helle näkyi myös hukkumistilastoissa, sillä viikonlopun aikana (26.-28.7.) hukkui
kahdeksan ihmistä.

– Vesiturvallisuus on pitkälti
asennekysymys. Asenne on tapa, jolla suhtaudut asioihin. Se on tapa,
jonka jokainen päättää itse. Lähdetkö mökkirannasta uimaan humalassa, jätätkö
pelastusliivit pukematta venereissulla tai päivitätkö samalla someasi, kun
lapsesi leikkii rantavedessä? Asenne on valinta ja se vaikuttaa
käyttäytymiseesi. Onkin hyvä muistaa, että voit muuttaa omaa suhtautumistapaasi
asioihin, muistuttaa Nieminen.

Heinäkuun hukkumiskuolemista tapahtui seitsemän Itä-Suomessa, viisi
Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, neljä Etelä-Suomessa, kaksi Lounais-Suomessa ja
yksi sekä Pohjois-Suomessa että Lapissa. Viime vuonna heinäkuussa hukkui 30
ihmistä ja tammi-heinäkuussa 58 ihmistä.

SUH:n ennakkotietoihin perustuva kuva.

10 VINKKIÄ VESITURVALLISEEN KESÄN
VIETTOON

–         
Käytä
pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.

–         
Muista,
että alkoholi ei kuulu vesille.

–         
Valvo
lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä.

–         
Varmista
ennen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa.

–         
Arvioi
oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.

–         
Ui
rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.

–         
Ota
aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.

–         
Opettele
lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan.

–         
Tarkista
veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.

–         
Muista terve järki ja
selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa.

 

LISÄTIETOJA


Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh.
0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, Hengenpelastuksen koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879,
anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n
ennakkotilastot hukkuneista 2019
: http://www.suh.fi/tiedotus/hukkumistilastot/hukkumiset_2019

Viisaasti Vesillä -vesiturvallisuuskampanjan sivuilta lisätietoa ja ohjeita
turvalliseen vesillä liikkumiseen eri kohderyhmille:
www.viisaastivesillä.fi

Pelastusvideot:

Kun
huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP):
https://youtu.be/64r6OUFJlJg

Ämpärillä
pelastaminen:
https://youtu.be/TMI5-uMKFaI

Pelastusrenkaalla
pelastaminen:
https://youtu.be/JlCPiSfPJM4

———————
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on koulutus- ja
valistusorganisaatio, jonka perustehtävänä on uimataidon, vesiturvallisuuden ja
olosuhteiden edistäminen. Jokaisella tulee olla mahdollisuus oppia uimaan ja
ennakoimaan mahdollisia vaaratilanteita sekä riittävät tiedot ja taidot itsensä
tai toisen pelastamiseen veden varasta.