Hyppää sisältöön

Helmikuussa ei hukkunut yksikään

Hukkumistiedote helmikuu 2013 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

HELMIKUUSSA EI HUKKUNEITA

 

Suomen Uimaopetus- ja
Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa ei helmikuussa
hukkunut yksikään. Viimeksi kaikki pysyivät pinnalla helmikuussa vuonna 2011. Viime
vuonna helmikuussa hukkui yksi mies.

 

 VAROVAISUUTTA JÄÄLLÄ LIIKUTTAESSA

 

Kuten viranomaiset ovat useaan otteeseen varoittaneet, ovat
lumisateet ja lauhat jaksot heikentäneet jään kantavuutta. Tämä on näkynyt
useina läheltä piti -tilanteina, kun jäät ovat pettäneet liikkujan alla. Näistä
on toistaiseksi selvitty ilman hukkumisia. Jäälle on syytä mennä vain hyvin
varustautuneena.

 

Paksukin jää voi pettää, kun se ei ole teräsjäätä. Ympäristökeskuksen
mukaan järvien k
ohvajään
osuus jään kokonaispaksuudesta on tänä vuonna suuri. Järvien jäät ovat lähes
koko maassa ajankohdan keskiarvoa ohuempia. Jäät ovat paikoitellen heikkoja
myös merialueilla.

 

Lisäksi jään kestävyyttä heikentävät joet, järvien kapeikot, karikot sekä jokien
ja purojen suistot. Jää on usein heikompaa siltojen ja laiturien alla ja
lähituntumassa. Vesistöjen syvänteiden kohdalla jää voi olla ympäröivää jäätä
heikompaa, koska niissä oleva suurempi vesimäärä jäähtyy hitaammin. Laivaväylät
ja avannot ovat vaaranpaikkoja.

JÄÄLLÄ
LIIKKUJAN VÄHIMMÄISVARUSTUS



Yksinään
kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä.
Halkeamat heikentävät kantavuutta, vaikka ne eivät ulottuisikaan jään läpi.
Jäällä kulkijan vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina
roikkuvat jäänaskalit ja metallipäinen keppi jään kestävyyden koettelemiseen. Lisäksi
mukana on hyvä olla pilli avun hälyttämiseksi. Kännykkä on syytä pitää
vesitiiviissä muovipussissa. Varavaatteet tulee pakata vesitiiviisti reppuun,
joka silloin toimii kelluttavana apuna. 

Hukkumistilastot: www.suh.fi/hukkumistilastot
Sisävesien jäätilanne: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=396901&lan=fi&clan=fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Meren
jäätilanne:
http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

 

LISÄTIETOJA ANTAVAT
Koulutussuunnittelija
Anne Hiltunen, p. 09-343 6560, gsm 044-018 1879, anne.hiltunen(a)suh.fi
Toiminnanjohtaja Pärla Salomaa, p. 09-343 6560, gsm 050-572 3156,
parla.salomaa(a)suh.fi