Hyppää sisältöön

Helteinen kesäkuu vaati Suomen vesillä 18 ihmisen hengen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu oli
suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpi. Lämpimän kesäsään ikävänä
kääntöpuolena ovat runsaat hukkumistapaturmat. Keskimäärin puolet Suomen
hukkumistapaturmista ajoittuu kesäkuukausiin.

– Hukkuneiden määrä valitettavasti
kasvaa, kun sää on suotuisa ja ihmisiä on paljon liikkeellä vesillä ja veden
äärellä. Surullisinta on se, että hukkumiset ovat suurilta osin
ennaltaehkäistävissä. Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino
varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä, sanoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Kesäkuun tilastoissa nousee esille
uidessa (6) ja vesiliikenteen yhteydessä (5) tapahtuvien hukkumisten määrä.
Paljon läheltä piti-tilanteita on myös tapahtunut. Jotta
loppukesä sujuisi mahdollisimman turvallisesti, on syytä huomioida muutama
asia.

– Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa. Puetaan pelastusliivit aina vesillä liikkuessa, päihtyneenä pysytään rannalla, arvioidaan oma uimataito ja toimintakyky realistisesti, uidaan aina kaverin kanssa ja rannan suuntaisesti sekä pysytään käden mitan päässä lapsista veden äärellä, sanoo Nieminen.

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150
ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Suurin
osa tapaturmaisista hukkumisista tapahtuu uinnin, pulikoinnin ja vedessä vilvoittelun
yhteydessä, rannalta tai laiturilta tahattomasti veteen putoamisien yhteydessä ja
vesikulkuneuvolla eli pääasiassa
soutuveneellä liikkumisen yhteydessä. Hukkumiset tapahtuvat usein tutuissa sisävesistöissä, lähellä rantaa.

Kesäkuun hukkumiskuolemista tapahtui seitsemän
Itä-Suomen alueella, neljä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kolme Pohjois-Suomen
alueella, kolme Lounais-Suomen alueella ja yksi Etelä-Suomen alueella. Kesäkuussa
hukkui tänä vuonna 12 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana (30).

Juhannuskalastaja (Kuva: Kari Ekholm)

Koko alkuvuoden hukkumisista (36) kahdeksan on tapahtunut
uidessa, kahdeksan vesiliikenteen yhteydessä, seitsemän jäihin vajoamisen
seurauksena ja kolmessatoista tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.
Tämän vuoden hukkuneista yhdeksäntoista on miehiä, neljä naisia ja kolmessatoista
tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

Lomakausi on vasta alkamassa, ja lämpimät säät
näyttävät jatkuvan. Nautitaan kauniista kesäpäivistä – veneillään, uidaan ja
huomioidaan ennen kaikkea turvallisuus. SUH suosittelee kaikkien kasvattamaan
tietoisuuttaan vesiturvallisuudesta. Viisaasti Vesillä -kampanjan Hukkumattomuudenlupaus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on oiva tapa
perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan
vesiturvallisuustalkoisiin.


10 VINKKIÄ VESITURVALLISEEN KESÄN VIETTOON

·      
Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.

·      
Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.

·      
Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden
mitan päässä.

·      
Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla
piile vaaraa.

·      
Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen
mukaisesti.

·      
Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät
tarvittaessa pohjaan.

·      
Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.

·      
Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä
tai vedessä toimitaan.

·      
Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy
oikea varustus.

·      
Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea
asenne luo turvaa.

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2022
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:
Kun huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ämpärillä pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Pelastusrenkaalla pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lisätietoja:
Niko Nieminen, SUH:n viestintäasiantuntija, niko.nieminen(a)suh.fi, 0400469202