Hyppää sisältöön

Hukkumisia pystyy ennaltaehkäisemään omalla toiminnallaan – heinäkuussa hukkui 15 ihmistä

Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut suurempi vuonna 2014 (98). Viime
vuonna heinäkuussa hukkui 20 ihmistä ja tammi-heinäkuussa 64 ihmistä. Tavanomaista
suurempi luku tänä vuonna selittyy osittain kevättalvella jäihin hukkuneiden
määrällä ja korona-ajan lisääntyneenä ulkoilulla.

– Suomessa hukkumistilastojen suurimmat piikit nähdään
kesäkuukausien aikana. Ihmisiä hukkuu kesäkuukausina SUH:n ennakkotilastojen
mukaan (2010–2020) 50 % koko vuoden lukemasta. Tämän kesän aikana on Suomessa
hukkunut 35 ihmistä, kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Heinäkuun hukkumiskuolemista tapahtui viisi Etelä-Suomessa, kolme Länsi- ja
Sisä-Suomen alueella, kaksi Lounais-Suomessa, kaksi Pohjois-Suomessa ja kaksi
Itä-Suomessa. Yksi suomalainen mies hukkui laitesukelluksen yhteydessä ulkomailla.
Tämän vuoden hukkuneista 57 on ollut miehiä ja kahdeksan naisia. 13 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

Hukkumisia pystyy
ennaltaehkäisemään omalla toiminnallaan. Vesiturvallisuus on
pitkälti asennekysymys. Asenne on valinta ja se vaikuttaa
käyttäytymiseesi. Onkin hyvä muistaa, että voit muuttaa omaa suhtautumistapaasi
asioihin, muistuttaa Nieminen.

– Hukkumistapausten välttämiseksi on muistettava, että vesillä
tulee aina käyttää asianmukaisia turvallisuusvälineitä, päihtyneenä ei koskaan
mennä uimaan tai veneilemään ja omat taidot tulee arvioida realistisesti.
Jokaisella tulee myös olla riittävät tiedot ja taidot itsensä ja toisen
pelastamiseen veden varasta, sanoo Nieminen.
– Muutos on aloitettava jostain. Vaikka alku tuntuisikin
epämukavalta, jos oma ja läheisten turvallisuus on muutoksen myötä parempi, se
on sen arvoista. Meidän kaikkien on aika miettiä käyttäytymistämme vesillä ja
veden äärellä, sanoo Nieminen.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä Viisaasti vesillä
-vesiturvallisuuskiertueesta. Vuotta juhlistetaan tänä vuonna hukkumattomuudenlupaus-kampanjalla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja Priiman
kanssa yhteistyössä toteutettavalla minikurssilla, jossa ihmiset saavat tietoa
turvallisesta vesillä ja veden äärellä liikkumisesta. Kurssi on ilmainen ja
suorittaminen vie noin 15 minuuttia.


10 VINKKIÄ VESITURVALLISEEN KESÄN VIETTOON

  • Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
  • Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.
  • Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä.
  • Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa.
  • Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.
  • Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.
  • Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.
  • Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä
    toimitaan.
  • Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.
  • Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa.

 

LISÄTIETOJA
 
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202,
niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879,
anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkuneista 2020
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:
Kun huomaat
jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP)

Ämpärillä
pelastaminen

Pelastusrenkaalla
pelastaminen

———————
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on koulutus- ja
valistusorganisaatio, jonka perustehtävänä on uimataidon, vesiturvallisuuden ja
olosuhteiden edistäminen. Jokaisella tulee olla mahdollisuus oppia uimaan ja
ennakoimaan mahdollisia vaaratilanteita sekä riittävät tiedot ja taidot itsensä
tai toisen pelastamiseen veden varasta.