Lapsi irrottaa jalat pohjasta ja liikkuu epämääräisesti veden rajassa muutaman metrin. Pysähdyttyään sanoo, ”isä ja äiti, minä osaan uida!”. Uintiretki päättyy iloisissa tunnelmissa jäätelöpalkinnolla uimahallin tai rannan kahviossa.
Näin on monen uimataidon oppiminen alkanut, vai mitä? Vanhemmilla on merkittävä rooli lastensa veteen tutustumisen mahdollistajana ja uimataidon kehittäjinä.
Kuinka uimataito määritellään? Milloin se on saavutettu? Onko se tietyllä uintityylillä suoritettu matka tai riittävä määrä uinnissa käytettävien taitojen (kelluminen, sukeltaminen, potkut, käsiliikkeet) osaamista? Toisaalta uimataidon pohditaan auttavan vaaratilanteissa vesillä ja vähentävän hukkumiskuolemia. Mikä on siis riittävä uimataito pelastautumiseen?
Altaassa harrastettavalla terveys- harraste – tai kilpauinnilla on eri vaatimukset kuin avovedessä pärjäämiseen tarvittavalla uimataidolla. Tällöin kyse on myös olosuhteiden hahmottamisesta ja taitotasonsa arvioimisesta suhteessa valitseviin olosuhteisiin tai riskeihin. Ikävä kyllä tutkitun tiedon mukaan miehet näissä tilanteissa aliarvioivat nämä riskit ja yliarvioivat taitonsa tilanteen hallinnasta.
Suomessa uimataitoa mitataan yleisesti Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.): uidaan pysähtymättä 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Lähtö tähän testiin tapahtuu hyppäämällä uintisyvyiseen veteen.
Englannissa uimataitoinen koululainen taas osaa uida 25 metriä jollain tunnistettavalla uintityylillä. Saksassa aloittelija osaa uida 25 metriä ja sukeltaa esineen olkapään syvyisestä vedestä ja edistyneemmät uivat 200 metriä 15 minuutissa ja sukeltavat kahteen metriin.
Eri maiden vaatimusten eroista voi siis huomata, että uimataidosta on monia eri näkemyksiä. Itse koen, että uimataito on jotain, jonka uimari osaa niin hyvin, että osaa soveltaa sitä eri olosuhteissa. Kyse on siis riittävästä harjoittelusta ja kokemusten keräämisestä. Uimataitoinen on kuin ”kala vedessä”, sinut itsensä kanssa vesiympäristössä.
Suomessa uimataidon kehittymistä on seurattu 20 vuotta. Viimeisimmän vuonna 2017 tehdyn uimataitotutkimuksen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) mukaan 76 prosenttia kuudesluokkalaisista on uimataitoisia. Vuonna 2011 tehdyn aikuisten uimataitoa selvittäneen tutkimuksen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) mukaan 15–64-vuotiaista uimataitoisia oli 68 prosenttia. Jos katsoo tutkittavan ryhmän ääripäiden uimataitoa, niin 15–24-vuotiaista 86 prosenttia ja 55–64-vuotiaista vain 49 prosenttia osasi uida.
Vanhimpien ikäpolvien lapsuusaikaan uimataidon oppiminen ja harrastaminen on ollut mahdollista harvoille. Pohjoismaiden vertailussa pidimmekin 2011 kärkisijaa niin aikuisten heikkouimataitoisten määrässä kuin asukaslukuun suhteutetuissa hukkumistilastoissa
Merkittävimmät tekijät uimataidon kehittymiseen pitkällä aikajänteellä ovat olleet uimahalliverkoston laajeneminen 1970-luvulla ja sitä myötä uinnin harrastamisen muuttuminen ympärivuotiseksi sekä peruskoulun järjestämän uimaopetustoiminnan käynnistyminen.
Uimataito on muuten edelleen kirjattuna peruskoulun opetussuunnitelman perusteisiin ja sen opetusta tulisi järjestää oppilaille riittävästi, jotta oppilaat osaisivat peruskoulun jälkeen uida.
Miksi jokaisen tulisi osata uida?
Uinti on elämänkaarilaji, jota on mahdollista harrastaa vauvasta vaariin. Lapsiperheille se on yhteinen lapsuusajan harrastus vauvauinnista lähtien. Moni ikäihminen myös pitää toimintakykyään yllä päivittäisellä uimahallikäynnillä.
Suomessa uimataito määritellään kansalaistaidoksi, joka jokaisen maassamme asuvan tulisi olla mahdollisuus oppia ennen kaikkea liikkuakseen turvallisesti vesillä ja veden äärellä.
Jotta tämä kriteeri täyttyisi, mekaanisen uimataidon lisäksi toivoisin jokaisen uimarin omaavan myös tiedot ja taidot turvallisista toimintatavoista avovedessä ja uimarannoilla. Näin saisimme parannettua suomalaista uinti- ja vesiturvallisuuskulttuuria ja vähennettyä ikäviä hukkumiskuolemia.
Kirjoittaja
Tero Savolainen, uimaopetussektorin koulutussuunnittelija, SUH