Hyppää sisältöön

Pikku Delfiinien uimaopettajat saivat tunnustusta SUH:n Pisara-palkinnolla

–      Pikku Delfiinien tiimiin kuuluu parikymmentä
ohjaajaa, joiden ryhmissä vauva- ja perheuinnin tai uimataidon saloihin
perehtyy viikoittain satoja perheitä. Pisimmillään työsuhteet ovat kestäneet jo
yli 20 vuotta. Pikku Delfiinien työntekijät ovat motivoituneet kehittämään omaa
ammatillista osaamistaan, toimintaansa ja edistämään pienten lasten
turvallisuustaitoja vesillä, kommentoi SUH:n toiminnanjohtaja Kristina Heinonen.

–      Olen
äärimmäisen kiitollinen saamastamme huomionosoituksesta, koska yhdessä olemme
enemmän. Yrittäjänä kuuluu pohtia kysymystä: ”Onko meillä paras
”joukkue” kasassa?” Voin käsi sydämellä sanoa, että kyllä on! On todella
hienoa työskennellä erittäin motivoituneiden, ammattitaitoisten ja luotettavien
ohjaajien kanssa. Iso kiitos mukana olleille, matka jatkukoon, kommentoi
Pikku Delfiinien toimitusjohtaja Kata
Heino
.

Pikku Delfiinien Pisara-palkinnon julkistamistilaisuus Helsingissä

Pisara myönnetään henkilölle, ryhmälle tai teolle. Pisaraa myönnettäessä
painotetaan jatkuvaa ammatillista kehittämistä sekä aktiivisuutta,
positiivisuutta, yhteistyökykyä ja innovatiivisuutta työssä sekä teon osalta
monipuolisuutta, idearikkautta ja liiton tavoitteisiin liittyvää toimintaa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Pikku Delfiinien toimitusjohtaja Kata Heino, 040
7291426,
kata(at)pikkudelfiinit.fi
SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen, 0400 469 202,
niko.nieminen(at)suh.fi
SUH:n puheenjohtaja Jukka Rantala, 040 773 1434,
jukka.rantala(at)9lives.fi