Hyppää sisältöön

SUH julkisti Vuoden Valinnat

lehdistötiedote Vuoden Valinnat (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

LEHDISTÖTIEDOTE                                                   
Julkaisuvapaa
10.10.2012 klo 14.00

SUOMEN UIMAOPETUS- JA
HENGENPELASTUSLIITTO JAKOI TUNNUSTUKSIA

Suomen
Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on vuodesta 1994 lähtien valinnut
vuoden uimahallin. Myöhemmin valintoja on laajennettu eri sektoreille. Tänä
vuonna valinnat julkistettiin SUH:n Uimahallifoorumissa 10.10.2012 Arena-messujen
yhteydessä.

Vuoden uimaopettaja: Anna-Mari Paajanen,
Naisvuoren uimahalli/Mikkelin kaupunki

Anna-Mari on kehittänyt
itseään jatkuvasti. Hän on lähtenyt rohkeasti kehittämään työtään luoden
alakoulujen uimaopetuksesta
selkeän, toimivan kokonaisuuden. Erityiskiitosta on tullut erityis­luokkien
opettajilta taidoista käsitellä haasteellisia lapsia ja myös isoa ryhmää.
Ohjaus on selkeää, lempeää, mutta arvailujen varaan ei jää kuka tuntia ohjaa ja
mitä tehdään.

Vuoden vauva- ja perheuinnin ohjaaja: Synnöve Skogster, Pikku-Delfiinit, Helsinki
Synnöve on aloittanut säännölliset vauvauinnin
ohjaukset jo vuonna 1994, joten hänellä on jo reilusti kokemusta vauvauinnin
ohjauksesta. Perheet ovatkin erittäin tyytyväisiä hänen ohjaus­tyyliinsä ja
asiaan vihkiytymiseen. He kuvaavat Synnövea rauhalliseksi, ystävälliseksi,
ammatti­taitoiseksi ohjaajaksi, joka osaa huomioida lapsen vireystilan ja
kehityksen.

Vuoden erityisuimaopettaja: Heidi
Kukkonen, Oulun Lohet ry ja Oulun kaupungin liikunta­palvelut

Vuoden erityisuimaopettajan valinnassa huomioitiin
aktiivinen ja vastuullinen toiminta oman seudun erityisuinnin parissa. Heidi on
uuttera, toimelias, sanavalmis ja hän ”menee läpi vaikka harmaan kiven”. Hän
pursuaa ideoita, ohjaa onnellisena ja valmentaa valppaana. Heidi huolehtii
asioista ja toimii taitavasti erityislasten -nuorten ja -aikuisten kanssa.

Vuoden Vesiliikuttaja:
Vesiliikunnanohjaajat eli vesiliikuntapalvelut-ryhmä, Cetus (Uinti Espoo – Esbo
Sim ry)

Ryhmän
jäsenet nauttivat työstään, mikä välittyy myös asiakkaille. Ryhmä kokoontuu
yhteen säännöllisesti pohtimaan esille nousseita haasteita ja kehittämään
opetusta edelleen. Ryhmän tavoitteena on kehittää kokonaisuudessaan seuran
tarjoamia vesiliikuntapalveluita.

Uimataitopäivän toteutus: Uimahalli
Vesi-Jatuli, Haukipudas

Vuoden
uimataitopäivän valinnassa huomioitiin toteutus, jossa onnistuttiin
erinomaisesti monella eri tasolla. Vesi-Jatulissa aktiivinen tiedottaminen,
monipuolisen toiminnan järjestäminen sekä yhteistyömahdollisuuksien
hyödyntäminen näkyivät merkittävänä kävijämäärien kasvuna, mikä on yksi
uimataitoviikon tavoite eli aktivoida ihmisiä uimaan.

Vuoden uimahalli: Kangasalan uimahalli Kuohu
Vuoden
uimahallin valintaperuste voidaan kiteyttää lauseeseen ”erinomaiseen suuntaan
kehitty­neet palvelut”. Kiteytys kuvaa varsin hyvin Kuohun asiakaslähtöisyyttä,
esteettömyyttä, henkilö­kunnan koulutusta ja henkilökunnan huomioimista sekä
turvallisuutta ja erityisesti näissä tapahtu­nutta myönteistä kehitystä.

Erikoispisara: Imatran
seudun Pelastakaa Lapset ry

Imatran
seudun Pelastakaa Lapset ry lahjoitti 30 000 euroa pienten lasten
uinninopetukseen. Uinnin­opetuksen piiriin ovat kuuluneet Imatra, Ruokolahden
ja Rautjärven 4-5 -vuotiaat lapset, esikoululaiset sekä 1.-2. -luokkalaiset.
Lahjoitusvaroilla palkattiin määräaikainen uimaopettaja ja kustannettiin
kuljetukset uinninopetukseen.

Lisätietoja
antaa:
Toiminnanjohtaja Pärla Salomaa
Suomen
Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry
puh. 09-343 6560, gsm 050-572 3156