Hyppää sisältöön

Syksyn aikana 16 hukkunutta – ensimmäiset jäihin hukkumiset marraskuussa

Vesistöjen jäätilanne on heikko tai vaihteleva koko maassa. Vaikka osin järvet ovat jo jäätyneet, on monin paikoin vedet vielä osin tai kokonaan auki. Tällä hetkellä sekä veteen että jäihin pudonneita uhkaa hypotermia, elleivät he pääse nopeasti ylös ja saa kuivaa ylleen.

– Toistaiseksi jäälle lähtöä on syytä harkita tarkkaan. Vaikka osin jäätä olisikin jalankulkijan kestävät viisi senttimetriä, niin esimerkiksi virtauksista tai lumisateista johtuen jään paksuus voi vaihdella suurestikin, Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen muistuttaa.

– Ylipäätään jäälle tulee aina lähteä ajatuksella, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää. Jäälle ei myöskään tule lähteä yksin. Jos jotain ennalta-arvaamatonta sattuu, niin mukana oleva kaveri voi auttaa ja hälyttää tarvittaessa apua.

– Oikean varustautumisen merkitys on oleellista. Jos nyt vielä vesillä liikkuu, niin pelastusliivit ja kuivapuku ehdottomasti päälle. Jäälle lähtiessä tulee olla vähintään naskalit kaulassa, mutta mielellään myös kättä pidempää jään kantavuuden koettelemiseen sekä vesitiiviiksi pakattuun reppuun vaihtovaatteet ja kännykkä. Kannattaa myös kerrata ohjeet jäistä pelastautumiseen ja pelastamiseen, kehottaa Heinonen. 

Ennakkotietojen mukaan tämän vuoden tammi-marraskuussa hukkuneita on 90, mikä on 11 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Jos jää pettää, toimi näin:

  1. Rauhoita itsesi.
  2. Huuda heti apua.
  3. Käänny siihen suuntaan, josta olit tulossa. Jos kuljit hiihtäen, irrota sukset, ellet muuten pääse ylös.
  4. Riko jäätä edeltäsi kyynärpäilläsi niin pitkälle kuin se särkyy.
  5. Ota naskalit käsiin, kohota uintipotkuilla itsesi vaaka-asentoon ja naskaleilla vetäen ponnista itsesi jään päälle.
  6. Kieri, ryömi ja konttaa kunnes olet varmasti kestävällä jäällä.
  7. Hakeudu nopeasti lämpimään ja vaihda kuivat vaatteet päälle.

 Jos joku toinen tarvitsee apuasi, toimi näin:

  1. Hälytä lisäapua, soita numeroon 112.
  2. Toimi ripeästi, mutta siten, että et joudu itse uhriksi.
  3. Etsi mukaasi sopiva apuväline kättä pidemmäksi. Sellaiseksi sopii köysi, riuku, oksa, airo tai oma takki.
  4. Lähesty pelastettavaa vahvan jään suunnasta eli siitä suunnasta, josta pudonnut on tullut. Konttaa ja ryömi viimeiset metrit. Auttaessasi levitä painon tasaamiseksi jalkasi.
  5. Auta autettavaa hakeutumaan nopeasti lämpimään tai toimita autettu jatkohoitoon.

 

Vinkkejä turvalliseen jäällä liikkumiseen: www.viisaastivesilla.fi/jaalla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Järki Jäällä -opas: http://www.viisaastivesilla.fi/files/2171/Jarki_Jaalla_(2).pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lisätietoa hypotermiasta ja ohjeet hypotermian uhrin auttamiseen: http://www.viisaastivesilla.fi/etusivu/pelastu_ja_pelasta/jaalla/hypotermia (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Tarkemmat hukkumistilastot: http://www.suh.fi/tiedotus/hukkumistilastot/hukkumiset_2018

Sisävesien jäätilanne: http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Meren jäätilanne: http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

 

LISÄTIETOJA 
Toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen(at)suh.fi
Koulutussuunnittelija Anne Hiltunen, puh. 044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi