Hyppää sisältöön

Tampereen maauimala valittu vuoden 2024 vesiliikuntapaikaksi

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) ja Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys (UKTY) ovat valinneet vuoden 2024 vesiliikuntapaikaksi Tampereen maauimalan. Vuonna 2018 Tampereen uintikeskuksen yhteyteen avattu maauimala tarjoaa monipuolisia vesiliikuntapalveluita niin lähialueen asukkaille kuin kauempaakin tuleville vierailijoille.

Tampereen maauimala muodostaa yhdessä Tampereen uintikeskuksen kanssa ympärivuotisen vesiliikunta- ja virkistyskokonaisuuden. Maauimalan moninaisten altaiden lisäksi lukuisat tapahtumat houkuttelevat eri-ikäisiä vierailijoita. Viime vuonna käyntikertoja maauimalan toukokuusta syyskuuhun kestävällä kaudella kertyikin liki 130 000.

”Tampereen maauimalasta on muodostunut eräänlainen kesäinen olohuone eri-ikäisille tamperelaisille. Erityisesti ilahduttaa, että se tarjoaa mukavaa tekemistä nuorille, joille ei muuten aina löydy mielekkäitä oleskelupaikkoja”, kertaa SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen valintaperusteita.

Kuva: Tampereen maauimala | Laura Vanzo

Monipuolisen palvelutarjonnan lisäksi valinnassa korostuivat maauimalan henkilöstön vankka koulutustausta ja erinomainen asiakaspalvelu. Kiitosta keräävät myös toimivat henkilöstön turvallisuus- ja perehdyttämiskäytännöt, joilla osaltaan varmistetaan turvalliset olosuhteet kaikille vierailijoille.

Lisäksi raati arvosti energiatehokkuutta parantavaa innovaatiota, jossa kylmää tarvitsevan kaukojäähdytysverkoston ja lämpöä tarvitsevan maauimalan tarpeet on yhdistetty lämpöpumpputekniikalla. Tämä ratkaisu parantaa sekä energiatehokkuutta että koko maauimala-uimahallikonseptin taloudellisuutta.

”Erityisesti henkilökunnan ammattitaito ja asiakaslähtöisyys sekä innovatiiviset energiaratkaisut tekevät kokonaisuudesta esimerkillisen”, toteaa Kristiina Heinonen.

Kuva: Vuoden vesiliikuntapaikka 2024 -palkinnon vantaanotti ryhmä Tampereen kaupungin edustajia.

Tampereen maauimalan ja uintikeskuksen yhdistelmä on hieno esimerkki siitä, miten perinteiset ja modernit ratkaisut voidaan yhdistää palvelemaan asiakkaita tehokkaasti ja kestävästi.

SUH on valinnut vuoden uimahallin vuosina 1994–2016 ja vuoden vesiliikuntapaikan vuodesta 2017 alkaen. Vuonna 2024 valinta tehtiin toista kertaa SUH:n ja UKTY:n yhteisen raadin toimesta.

www.suh.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
www.ukty.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lisätietoja:

Kristiina Heinonen, toiminnanjohtaja (SUH), puh. 040 521 3282
Mikko Heinonen, liikuntapäällikkö, Tampereen kaupunki, puh. 050 554 5835

Vuoden uimahallit ja vesiliikuntapaikat 1994–2023.