Hyppää sisältöön

Uimataitoviikolla 11.-17.5.2020 sukelletaan lukemaan

– Uimataidon ja lukutaidon oppimisessa on paljon yhteistä. Molemmat ovat
elämässä tärkeitä taitoja, joiden oppiminen vaatii aikaa, harjoittelua ja
ennen kaikkea positiivista kannustusta aikuisilta, sanoo SUH:n
koulutussuunnittelija Tero Savolainen.

– Hyvä luku- ja uimataito ovat myös tärkeitä turvallisuustaitoja.
Monipuolinen ja sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta ja se
mahdollistaa aktiivisen osallistumisen yhteiskuntaan. Hyvä uimataito
yhdessä vesiturvallisuustaitojen kanssa taas antaa vapauden liikkua
vesillä ja veden äärellä turvallisesti läpi vuoden. Parhaimmillaan
lukemisesta ja vedessä liikkumisesta tulee elämänmittainen rakkaus, lisää
Savolainen.

Erityisesti nyt, kun uimahallit ovat kiinni ja koulujen
uintitunnit ja uimakoulut ovat tauolla, SUH kannustaa vanhempia tutustumaan
yhdessä lastensa kanssa uimataidon ja vesiturvallisuuden verkkomateriaaleihin
sekä etsimään mukavaa uimiseen ja vesillä liikkumiseen liittyvää yhteistä
lukemista.

Uimataitoviikolla Housuvaarassa tapahtuu

Tänä keväänä on ilmestynyt Into Kustannus Oy:n kustantamana
Housuvaaran uimahalli -kirja, joka innostaa lapset uimataidon ja uimisen
kiehtovaan maailmaan. SUH:n asiantuntijat ovat olleet mukana tarkistamassa
kirjan sisältöjä ja voivat lämpimästi suositella kirjaa erityisesti yli
6-vuotiaille lukutaidon kynnyksellä oleville tai lukutaidon jo omaaville
tiedonjanoisille vesihirmuille.

Vuokko Hurmeen kirjoittama hauska kirja uimahallia
rakentavasta Tildasta ja Matista höystettynä faktoilla maailman upeimmista
uima-altaista tai vaikkapa veden alla näkevästä kansasta sisältää
mielenkiintoista tietoa aikuisillekin. Väinö Heinosen kekseliäissä
kuvissa riittää tutkiskeltavaa myös perheen pienimmille.

Uimataitoviikolla ja sitä edeltävinä viikkoina kirja tulee
näkymään eri tavoin SUH:n sosiaalisen median kanavissa muun muassa hauskoina
askarteluvinkkeinä, lukutuokioina ja kirjan tekijöiden esittelyinä.

Yhdessä lukeminen on mukava harrastus, joka tarjoaa luontevaa
läheisyyttä ja vuorovaikusta. Tutkitusti ääneen lukeminen vaikuttaa lasten
lukutottumuksiin, ja keskustelut yhdessä luetusta ovat antoisia hetkiä myös
aikuiselle.

Lapselle lukeminen on paras sijoitus
tulevaisuuteen – Sukelletaan siis joukolla lukemaan!

Lisätietoja:

Tero Savolainen, koulutussuunnittelija, puh. 050 491 7444,
tero.savolainen(at).suh.fi
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh.
0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi

Uimataitoviikon
nettisivut

SUH:n
maksuttomat uimataidon ja vesiturvallisuuden verkkomateriaalit

Housuvaaran uimahalli -kirjan ja
puuhapaketin voit tilata täältä

Lisätietoa ja vinkkejä lapsen lukutaidon tukemiseen tarjoavat muun muassa:
Lukukeskuksen hallinnoima Lue lapselle
-hanke

Opetushallituksen koordinoima Lukuliike (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Uimataitoviikon sisältöjä voi seurata SUH:n sosiaalisen
median kanavissa:
Facebook: @Uimataito (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Instagram: @viisaastivesilla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Twitter: @SUH_FI (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
YouTube: Suomen
Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

#sukellalukemaan #uimataitoviikko #housuvaaranuimahalli