Olen työskennellyt arkojen ja vedenpelkoisten parissa enemmän tai vähemmän yli 10 vuotta. Vedenpelko on aiheena kiinnostanut minua jo pitkään, ja siitä on muodostunut eräänlainen intohimo. Minua kiinnostaa mistä vedenpelko on syntynyt ja kuinka kauan henkilö on siitä kärsinyt?
Intohimona on saada vedenpelko muutettua vesirohkeudeksi ja sitä kautta mahdollisesti uimataidoton uimataitoiseksi. Tavoitteena ei niinkään ole saada vedenpelkoisesta henkilöstä kilpauimaria tai uintitekniikaltaan täydellistä, vaan saada pelko vedessä olosta muutettua nautinnoksi. Saada vakava ilme altaalla muutettua hymyksi ja jäykkyys muutettua rentoudeksi. Saada henkilö tulemaan veden äärelle, koska nauttii siitä ja haluaa olla veden lähellä. Ja ennen kaikkea saada vedenpelkoinen uimariksi, joka pärjää vedessä. Minulla on työhuoneessani taulu, johon laitan tarran joka kerta, kun saan altaalla pelokkaan katseen sijaan hymyn vedessä olemisesta. Mietin, että jokainen tarra on voitettu pelko. Ja se on tässä kaikkein palkitsevinta.
Uimaopettajaurani alussa pidin aikuisten alkeisuimakouluja ja loppuaikoina olen pitänyt paljon yksityistunteja aroille ja vedenpelkoisille. Olen työskennellyt eri ikäisten kanssa ja nähnyt vedenpelon eri tasoja. Mitä kauemmin pelosta on kärsinyt, sen voimakkaampi se on, ja sitä vaikeampaa on sen voittaminen. Vedenpelon synnylle löytyy myös erilaisia syitä. Oman kokemukseni mukaan vanhemmilla ihmisillä vedenpelon taustalla on yleensä lapsuudessa tai nuoruudessa sattunut läheltä piti-tilanne. Esimerkkinä yhden oppilaani lapsuudessa tapahtuneesta tilanteesta, jossa hänen veljensä olivat huijanneet hänet suokuoppaan, johon hän oli meinannut hukkua. Tästä tilanteesta oli syntynyt vedenpelko, jonka hän oli valmis kohtaamaan vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin.
Lapsilla vedenpelko johtuu oman kokemukseni mukaan useammin vanhemmilta opitusta mallista. Esimerkiksi suihkussa väistellään veden menemistä kasvoille tai uimahallissa uidaan pää pinnalla ja vältellään kaikenlaisten roiskeiden osumista silmille. Opetin kerran yhtä 8-vuotiasta lasta, joka oli todella arka. Harjoitellessamme vesisuihkun alle menemistä sanoin, että se on sama, kuin menisit kotona suihkuun. Lapsi kertoi, ettei hänen tarvitse kotona kastella kasvoja suihkussa, koska vanhemmat auttavat suihkussa käymisessä siten, ettei kasvoille mene vettä. Vanhemmat voivat myös hyvää tarkoittaen pelotella menemästä syvälle tai sanovat lapselle, että jos sukeltaa, niin voi hukkua. Yksi koululainen tuli kerran minulle sanomaan iloisesti: ”ope, viime kerralla hukuin kolme kertaa”. Mietin, että mistä hän termit oli oppinut ja vastasin lapselle, että taisit kastautua eli sukeltaa veden alle.
Pienillä lapsilla saattaa tulla horjahduksia, jolloin he kaatuvat veteen ottaessaan altaassa ensimmäistä kertaa itsenäisesti askelia. On todella tärkeää, että vanhemmat pysyisivät rauhallisina, vaikka lapsi veden alle horjahtaisikin. Vanhempien äkkipikaiset liikkeet ja kasvojen ilmeet saattavat aiheuttaa sen, että lapsi alkaa pelätä vettä. Vedenpelkoisten aikuisten on myös hyvä tiedostaa, että he saattavat siirtää tiedostamattaan pelkonsa omille lapsilleen. Omia käyttäytymismallejaan kannattaa siis tarkkailla. Samoin omia reaktioitaan altaalla, jos lapselle sattuu horjahdus.
Vedenpelko on aito ja oikea pelko, jota ei koskaan pidä vähätellä. Aikuiset osaavat puhua ja sanoittaa pelon, lapset harvemmin puhuvat vedenpelosta, vaan ennemminkin siitä, että vedessä olo jännittää tai ahdistaa. Käyttäytyminen vedessä on vedenpelkoisilla kuitenkin samanlaista riippumatta siitä, onko henkilö lapsi vai aikuinen. Vedenpelkoiselle jo pelkkä ajatus veteen menosta jännittää, altaassa mennään reunoja pitkin ja roiskeille käännetään selkä. Oikeanlaiset toimintamallit puuttuvat, kuten esimerkiksi se, kuinka vedestä noustaan ylös, jos kaadutaan.
Uimaopettajan rooli vedenpelkoisten kanssa on todella merkittävä. Luottamus, pitkäjänteisyys ja huumori ovat asioita, joita pidän itse tärkeänä uimaopettajalla, joka työskentelee vedenpelkoisten kanssa. Uimaopettajana minun tehtävänäni on luoda ympäristö, joka on turvallinen ja kiireetön ja, jossa voi edetä omaan tahtiin. Haasteita pitää kuitenkin tarjota sopivasti. Uimakoululaiselle tulee luoda sellaisia harjoituksia, joissa on mahdollista kokea onnistumisia. Vedenpelko ei häviä hetkessä, joten harjoittelun on oltava pitkäjänteistä. Jos harjoitteluun tulee pitkä tauko, saattaa vedenpelko tulla takaisin yhtä vahvana, kuin mitä se oli ennen harjoittelun aloittamista. Vertaan vedenpelkoa isoon möykkyyn, joka pikkuhiljaa pienenee onnistuneiden suoritusten myötä. Uimakoululainen huomaa, että asia, joka mielessä on ollut valtavan suuri, ei todellisuudessa olekaan niin iso ja vaikea. Mielessä asia on vain paisunut ja paisunut, koska sille ei olla tehty mitään.
Vaikein asia vedenpelkoiselle on päättää tehdä pelolleen jotain. Kun ilmoittautuu uimakouluun tai varaa yksityistunnin ja pääsee altaalle asti, on jo voittanut paljon. Minulle tuli kerran yksi ilmoittautuminen aikuisten alkeisuimakouluun. Nuori mies kirjoitti, että tänä vuonna hän on päättänyt kohdata kaikki pelkonsa. Hän oli juuri tullut juurihoidosta ja ilmoittautui sen kokemuksen jälkeen uimakouluun. Tämä päätös kohdata omat pelot on lähdettävä omasta itsestä. Sen on tapahduttava silloin, kun kokee itse olevansa siihen valmis. Silloin on myös motivaatiota tehdä töitä ja harjoitella asioita, jotta vedenpelko pienenee ja lopulta poistuu. Keinoja ja harjoituksia vedenpelon poistamiseksi on.
Monesti vedenpelkoisilla on erilaisia uskomuksia veteen liittyen. Itse aloitan harjoittelun vedessä liikkumisen jälkeen kasvojen kastelusta ja hengityksen hallinnasta. Siis siitä, mikä usein koetaan kaikkein vaikeimmaksi. Kun hallitsee hengityksen, pystyy olemaan virtaviivaisessa asennossa vatsallaan, jolloin huomaa veden nosteen. Huomaa, että vesi kannattelee vartaloa. Hengityksen hallinnalla tarkoitan sitä, että pystyy pidättämään hengitystään veden alla, eli veden alle mentäessä ei hörppää vettä tai vedä vettä nenäänsä. Hengityksen hallintaan kuuluu myös se, että osaa puhaltaa veden alla ilmaa ulos, eli tekee uloshengityksen veteen. Pään asento ja se, onko korvat veden alla, vaikuttaa siihen, miten veden noste toimii. Kun oppilas tunnistaa, että vesi kannattaa, syntyy jo tietynlainen luottamus veteen. Huomataan, ettei altaan pohja imenytkään uimaria sinne. Vedessä vähemmän harjoitelleilla altaan pohjaan meno on usein todella vaikeaa, vaikka altaan syvyys olisi vain vajaan metrin. Uskomus vedenpelkoisella kuitenkin saattaa olla, että, kun irrotan kädet pohjasta, vajoan pohjaan.
Varsinainen harjoittelu aloitetaan aina matalalta vatsaltaan, kädet pohjassa, jalat suorina ja selkä piilossa pinnan alla. Veden nosteen voi aistia, kun kasvot ovat vedessä katse alaspäin ja korvat ovat pinnan alla. Kädet pidetään pohjassa turvaamassa, että pään saa tarvittaessa helposti ylös ja kasvot pinnalle. Uimakoululaisten epäröidessä kysyn usein kysymyksen: ”Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?”. Pahin uskomus voi henkilölle olla se, että jos kädet irrottaa pohjasta, niin pohja imee koko vartalon alas tai veden virtaus imee uimarin matalalta syvään päähän. Tämän jälkeen todistan, että nämä väitteet ovat vääriä. Tämä onnistuu helpoiten näyttämällä itse mallia. Saatetaan myös luulla, että ilma loppuu nopeasti, jos hengitystä pidätetään. Tai, että jos vettä menee nenään, niin hukkuu. Uimaopettajan on tärkeää tiedostaa, että taustalla saattaa olla vääriä uskomuksia ja osata todistaa joko näyttämällä tai näistä keskustelemalla uskomukset vääriksi.
Kun luottamus on syntynyt ja asioista puhutaan oikeilla nimillä, pelkoa ei tarvitse hävetä. Edetään rauhassa oppilaan omaan tahtiin ja annetaan jokaiselle harjoitukselle riittävästi aikaa. Vedenpelko ei häviä hetkessä ja pelon pieneneminen on yksilöllistä. Osa uimakoululaisista etenee ensimmäisen tunnin aikana jo hyvinkin pitkälle ja joku alkeisuimakouluun osallistuja haluaa puolestaan seurata ensimmäisen tunnin altaan reunalta. Uimaopettajan tulee olla kärsivällinen. Monesti uimari itse turhautuu, kun pelko estää etenemisen. Uimaopettajan osalta tarvitaan tsemppaamista, että on ihan ok, että jännittää ja, että samaa harjoitusta voi tehdä niin kauan, kuin tarvitsee. Uimakoulussa omaa suoritusta ei kannata koskaan verrata toiseen, koska jokaisella taustat ovat erilaiset.
Aikuisista 68% on uimataitoisia, mikä tarkoittaa, että noin kolmannes aikuisista ei osaa uida. Määritelmänä käytetään pohjoismaista uimataidon määritelmää, jonka mukaan henkilö on uimataitoinen, kun hän pudottuaan syvään veteen ja noustuaan pintaan, ui yhtäjaksoisesti 200m, josta 50m selällään. Kuudesluokkalaisista 76% on uimataitoisia. Kenenkään ei siis kannata ajatella olevansa ainoa, joka ei osaa uida. Monesti mietitään kuitenkin uimataidon merkitystä. Itse sanon heille, jotka miettivät, onko uimataito tärkeä taito, sen, että et kuole, jos et osaa pelata jalkapalloa, mutta saatat kuolla, jos et osaa uida. Aika karkeasti sanottu, mutta näinhän asia on. Tästäkin syystä on tärkeää kohdata vedenpelko ja ottaa askel lähemmäksi hengenpelastavaa uimataitoa. Uimataito mahdollistaa myös monenlaisen ja monipuolisen vedessä liikkumisen. Mikä onkaan mukavampaa, kuin mennä aurinkoisena kesäpäivänä järvelle suppailemaan tai käydä koskessa melomassa, kun tietää, että pärjää vedessä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uimaan. Vedenpelkoiset nuoret ja aikuiset voivat osallistua aikuisten alkeisuimakouluun tai varata yksityistunnin, mikäli se on mahdollista.
Minnin vinkit ja neuvot aroille tai vedenpelkoisille:
- Älä häpeä vedenpelkoasi, eihän korkeanpaikan pelkoakaan hävetä!
- Et ole ainoa, joka pelkää vettä.
- Valmistaudu kohtaamaan pelkosi! Päätä, että teet asialle jotain. Varaa aika uimakouluun tai yksityistunnille.
- Vedenpelko on mielessä isompi: Kun tulet altaalle ja pääset harjoittelemaan ammattilaisen kanssa uinnin alkeistaitoja, huomaat, että harjoitukset eivät olekaan niin vaikeita, kuin mitä mielesi/aivosi ovat sinulle antaneet ymmärtää.
- Sinä pystyt siihen! Muista, että oikeanlainen asenne saa paljon aikaan.
- Luota ammattilaisiin, he tietävät, mitä tekevät.
- Vedenpelkoisen vanhemman kannattaa osallistua lapsi-aikuinen-uimakouluun, jossa uinnin alkeistaitoja harjoitellaan yhdessä.
- Vesi ympäröi meitä kaikkialla, eikö olisikin mukava nauttia niistä kaikista hetkistä ilman pelkoa?
Ihania ja turvallisia hetkiä vedessä ja veden äärellä, Minni.
Kirjoittaja
Minni Ukonsaari,
SUH:n kouluttaja, joka työskentelee Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluissa palveluesimiehenä, vastaten kaupungin kahdesta uimahallista.