Hyppää sisältöön

Suomalainen vauva- ja perheuinti kehittyy: turvallisuus ja lapsilähtöisyys keskiössä

Pienen ihmisen matka veden ystäväksi alkaa syntymän jälkeen kylpyhetkien ohessa. Vesi on kiehtova elementti, ja usein vauva nauttii lämpimän veden kosketuksesta. Osa perheistä innostuukin hakeutumaan erilaisiin vauva- ja perheuintiryhmiin, joissa veteen totuttelua pääsee kolmesta ikäkuukaudesta alkaen harjoittelemaan allasolosuhteissa.

Mitä on vauvauinti?

Vauvauinti on ohjattu, vuorovaikutuksellinen leikkihetki lämpimässä vedessä. Vauvauinnissa tavoitteena on veteen totuttautuminen, sensomotoristen taitojen tukeminen, vesitaitojen ja vesiturvallisuustaitojen oppiminen koulutetun ohjaajan ohjaamana.

Vauvauinnin lähtökohtana on luoda vauvalle ja perheelle turvallisuuden tunne vedessä. Vauvauinnissa edetään lempeästi, kiireettömästi ja yksilöllisesti lapsen ehdoilla, kehitysvaihe huomioiden. Vesi on ainutlaatuinen elementti ja sitä hyödyntämällä vauvauinnissa voidaan tehdä monipuolisesti vauvan kehitystä tukevia harjoitteita.

Vauvauinnissa harjoitellaan erilaisia uintiasentoja ja otteita, jotta vauva saa monipuolisia asento-, liike- ja aistikokemuksia. Tavoitteena on myös opettaa vanhemmista taitavia lapsensa uittajia.

Altaalla tehtävät harjoitukset suunnitellaan vauvan mielenkiintoa herättävien puuhien ympärille. Lauluilla ja leikeillä on tärkeä rooli ohjauksessa. Altaassa hyödynnetään myös erilaisia leluja, virikkeitä ja uintivälineitä, joiden avulla aktivoidaan ja innostetaan sekä vauvaa, että vanhempaa liikkumaan.

Suomalaisen vauva- ja perheuinnin perustana on turvallisuus ja kulmakiviä ovat lapsilähtöisyys, yksilöllisyys sekä vesiturvallisuustaidot

Viime vuosina suomalaisessa vauva- ja perheuinnin sisällössä on tapahtunut paljon muutoksia. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on päivittänyt käsitystä lapsilähtöisestä, vauvan kokonaisvaltaista kehitystä tukevasta vauvauinnista.

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Mikä on muuttunut?

Uutta on lukuisat vauva- ja perheuintitoimintaan lisätyt vesiturvallisuustaitoja kehittävät harjoitukset. Vesiturvallisuustaidot ovat vauvauinnissa laaja käsite, joka lähtee siitä, miten ja millaisilla otteilla vauvaa kannatellaan vedessä. Tavoitteena on, että vauva oppii jo varhaisessa vaiheessa käyttämään omaa vartaloaan monipuolisesti ja liikkumaan aktiivisesti vedessä. Altaassa tasapainoillaan, kierähdellään, roikutaan ja hyödynnetään altaan reunoja, kaiteita, portaita ja kelluttavia uintivälineitä.

Lapsilähtöinen ohjaustapa takaa sen, että vauva nauttii uinnista ilman minkäänlaisia paineita, suorittamisen tarvetta ja ennen kaikkea niin, että uintihetkessä ei vaadita taitoja, joita pienellä uimarilla ei vielä ole. Vauvan ikäkuukausien tai uintikertojen määrä ei sanele sitä, mitä vauvauinnissa harjoitellaan. Vauvauinti etenee, mutta yksilöllisten valmiuksien ja taitojen pohjalta.

Sukeltaminen, josta vauvauinti tunnetaan, ei ole vauvauinnissa keskiössä. Se on yksi harjoite lukuisten muiden tärkeiden harjoitusten ohessa, jos vauva sen hyväksyy. Tämän päivän lapsilähtöisessä vauvauinnissa ei käytetä sukellusrefleksin hyödyntämiseen perustuvaa sukellusharjoittelua. Tilalle on tullut maltillisesti etenevät kastautumisen ja veteen totuttelun harjoitukset, vauvan reaktioita seuraten ja tahtoa kunnioittaen. Pinnan alle mennään vasta, kun vauva on tottunut uuteen ympäristöön ja vesielementtiin sekä omaa riittävästi valmiuksia ja vartalonhallintaa kuhunkin harjoitukseen liittyen. Sukelluttamista, jossa aikuinen määrittelee, koska vauva sukeltaa, tehdään nykyään vähän tai ei ollenkaan.

Vauva- ja perheuinnin ohjaajakoulutus on myös muuttunut ja siinä korostetaan ohjaajan havainnointi- ja käsittelytaitoja sekä yksilöllisyyden huomioimista. Koulutukseen kuuluu teoriaosuuksien lisäksi paljon käytännön harjoittelua. Suuri osa harjoittelusta tehdään vauva- ja perheuintiryhmissä, aidoissa tilanteissa.

Jotta kentällä jo toimivat vauvauinnin ohjaajat pysyvät ajan tasalla jatkuvasti kehittyvästä vauva- ja perheuinnista, on heille tarjolla vauvauinnin päivityskoulutusta. Tämän päivityskoulutuksen sisältö vaihtuu kahden vuoden välein ja suositeltavaa on, että vauvauintipaikoista ohjaajat osallistuvat näihin päivityskoulutuksiin säännöllisesti.

SUH myöntää Turvallinen vauva- ja perheuinti -diplomeja vauvauintipaikoille kahden vuoden välein, ja päivityskoulutus on lisätty uudeksi diplomikriteeriksi. Diplomikaudella 2024–2025 kaikilla turvallisiksi sertifioiduilla vauva- ja perheuintipaikoilla tämä päivityskoulutusvaatimus on täytetty.

TURVALLINEN VAUVA- JA PERHEUINTI -DIPLOMIKRITEERIT:

  • Vanhemmille annetaan tarvittava informaatio ennen vauva- ja perheuintiin osallistumista.
  • Erityislapsilla on hoitavan lääkärin lupa osallistua uintiin.
  • Altaassa yhden ohjaajan vastuulla suositellaan olevan enintään 7 perhettä.
  • Jokaisen altaassa ohjaustyötä tekevän tulee olla täysi-ikäinen ja suorittanut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tai Folkhälsanin vauva- ja perheuinnin ohjaajakurssin.
  • Ohjaajien tulee ylläpitää ammattitaitoaan ja osallistua säännöllisesti jatko- tai päivityskoulutukseen.
  • Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) edellyttämä turvallisuusasiakirja on ajan tasalla.
  • Jokainen ohjaaja tuntee toimintaa varten laaditun turvallisuusasiakirjan ja siinä ohjeistetut turvallisuuskäytänteet sekä osaa toimia ensiapu- ja pelastustilanteissa

Ennen vauva- ja perheuintitoiminnan aloittamista on järjestävän tahon ilmoitettava paikkakunnan terveydensuojeluviranomaiselle sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliittoon.

Vauva- ja perheuinnin aikana allasveden lämpötila tulee olla vähintään +32 astetta ja veden laadun tulee täyttää vauvauintiin asetetut viranomaisvaatimukset (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus allasvesien laatuvaatimuksista 315/2002).


Suomalaisen vauva- ja perheuinnin esittelyvideo

Lisätietoja
Turvalliset vauva- ja perheuintipaikat
Lapsesta veden ystävä -kampanjasivulle (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Vauva- ja perheuinnin päivityskoulutukset

Lisätietoja

Anneli Toivonen

Koulutussuunnittelija
010 3407 336
anneli.toivonen@suh.fi