Hyppää sisältöön

Kesän hukkumistilastoissa laskeva trendi: Heinäkuussa hukkui 15 ihmistä

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan heinäkuussa hukkui 15 ihmistä. Viisi hukkumista tapahtui uidessa, kaksi vesiliikenteen yhteydessä ja kaksi tahattomasti veteen putoamisen seurauksena. Kuudessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Suomessa on tammi-heinäkuun aikana hukkunut 45 ihmistä, näistä kesä-heinäkuussa 28.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan heinäkuussa hukkui 15 ihmistä. Alkuvuoden hukkumisista 9 on tapahtunut uidessa, 6 vesiliikenteen yhteydessä, 6 jäihin vajoamisen seurauksena, 2 tahattomasti veteen putoamisen seurauksena ja 16 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 27 on miehiä, 5 naisia ja 13 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva vuoden 2023 hukkumisista.

Hukkumistilastoissa laskeva trendi

SUH:n ennakkotilastot paljastavat valonpilkahduksia synkkien hukkumistilastojen keskellä. Kesäkuussa hukkui 13 ihmistä, mikä on 6 alle viimeisen 20 vuoden (2004–2023) kesäkuisen keskiarvon: 19. Heinäkuussa luku oli 15, mikä on liki puolet vähemmän kuin samaisen aikavälin heinäkuun keskiarvon: 28. Alkukesän (kesäkuu-heinäkuu) luku on 28, alittaen merkittävästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden keskiarvon 47 yhdeksällätoista tapauksella. Kyseiset luvut antavat aihetta toivoon ja saattavat viitata positiiviseen kehitykseen kansalaisten vesiturvallisuusasenteissa.

”Heinäkuun ennätyssateet ja hellepäivien vähäinen määrä ovat varmasti olleet osasyynä tämän vuoden heinäkuun lukujen laskuun. Kuitenkin syiden ymmärtäminen on monimutkaisempaa. On mahdollista, että viimeaikaiset vesiturvallisuuskampanjat ja muu työ vesiturvallisuuden eteen ovat lisänneet yleisön tietoisuutta ja johtaneet turvallisempiin käytäntöihin vesillä. Lisäksi emme voi aliarvioida aktiivisen sitoutumisen merkitystä vesiturvallisuusohjeiden noudattamisessa, viranomaisten ja järjestöjen ponnisteluissa tällä alalla sekä yleisen ilmapiirin positiivista muutosta. Nämä tekijät ovat varmasti yhdessä vaikuttaneet rohkaiseviin tilastoihin, joita nyt näemme”, sanoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Hukkumiset kesäkuussa 2004-2023
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kaavio hukkumisista kesäkuussa 2004-2023.
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kaavio hukkumisista kesäkuussa 2004-2023.
Hukkumiset heinäkuussa 2004-2023
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kaavio hukkumisista heinäkuussa vuosina 2004-2023.
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kaavio hukkumisista heinäkuussa vuosina 2004-2023.
Hukkumiset alkukesänä (kesäkuu-heinäkuu) vuosina 2004-2023
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kaavio hukkumisista alkukesänä (kesäkuu-heinäkuu) vuosina 2004-2023.
SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kaavio hukkumisista alkukesänä (kesäkuu-heinäkuu) vuosina 2004-2023.

”Hukkumisten laskeva trendi on tietenkin hieno asia. On toivottavaa, että trendi ei ainoastaan jatku, vaan vahvistuu, sillä suurin osa hukkumisista on ehkäistävissä yksinkertaisilla ja tehokkailla toimenpiteillä”, sanoo Nieminen.

”On kuitenkin muistettava, että nämä numerot, etäisinä ja abstrakteina kuin saattavatkin tuntua, piilottavat sisäänsä todellisen tragedian. Jokainen tilastoon kirjattu numero heijastaa yksittäistä ihmiskohtaloa, tarinaa ja perhettä, joka on kokenut korvaamattoman menetyksen”, jatkaa Nieminen.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain noin 100–150 ihmistä, josta noin puolet kesäkuukausien aikana. Lähes puolet hukkuneista on päihtyneitä. Tyypillisesti hukkuminen tapahtuu uimisen tai pulikoinnin yhteydessä, kiikkerällä soutuveneellä liikuttaessa tai rannalta tai laiturilta putoamisen seurauksena. Usein ollaan liikkeellä esimerkiksi omassa mökkirannassa tai tutuilla vesillä yksin: Näin näyttäisi olevan tänäkin kesänä.

Lapsi istuu yksin rannalla.

”Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa, myös itselle. Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen uintia ja vesille lähtemistä. Uidaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan. Aina kaveri mukaan, jotta tarvittaessa on joku paikalla auttamassa yllättävän tilanteen sattuessa. Päihtyneenä pysytään rannalla ja turhia riskejä tulee välttää. Vesiturvallisuus on pitkälti asennekysymys”, muistuttaa Nieminen.

Heinäkuussa hukkui 15 ihmistä

Heinäkuun hukkumiskuolemista tapahtui kuusi Etelä-Suomen alueella, kolme Lounais-Suomen alueella, kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kaksi Pohjois-Suomen alueella, yksi Itä-Suomen alueella ja yksi Lapin alueella.

Viime vuonna heinäkuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 20 ihmistä ja tammi-heinäkuussa 56 ihmistä. Alkuvuoden hukkumisista 9 on tapahtunut uidessa, 6 vesiliikenteen yhteydessä, 6 jäihin vajoamisen seurauksena, 2 tahattomasti veteen putoamisen seurauksena ja 16 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 27 on miehiä, 5 naisia ja 13 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

10 vinkkiä vesiturvallisen kesän viettoon

  • Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi
  • Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.
  • Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä.
  • Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa.
  • Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.
  • Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.
  • Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.
  • Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan.
  • Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.
  • Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa.
Tunnista ja pelasta hukkuva (Viiden jälkeen ohjelma, 2022)

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ylläpitää ennakkotilastoja hukkumisista Suomessa. Ennakkotilastot kerätään mediasta ja avoimista viranomaislähteistä. Viralliset luvut hukkuneista löytyvät aikanaan Tilastokeskuksen kuolinsyytilastoista noin vuotta myöhemmin.

Lisätietoja:
Niko Nieminen
Viestintäasiantuntija
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
0400 469 202, niko.nieminen(a)suh.fi

Ajankohtaiset hukkumistilastot 2023
Tietoa hukkumisista
Tunnista ja pelasta hukkuva
Mitä tehdä jos putoaa soutuveneestä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)