Hyppää sisältöön

Huhtikuussa hukkui 10 ihmistä

– Vesistöjen jäätilanne on
vaihtelevaa ympäri maata. Etelä- ja Keski-Suomessa jäät ovat suurilta osin
sulaneet, mutta Perämerellä ja lapissa on monin paikoin vielä jäätä. Kevään
lämmössä jäähän muodostuu pystysuoria onkaloita, jotka tekevät jäästä erittäin
petollisen. Jäille lähtöä on syytä välttää nyt
koko Suomen alueella, huomauttaa Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton
hengenpelastuksen asiantuntija Anne Hiltunen.

Tällä hetkellä vesillä liikkujien
suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, heikot kevätjäät ja muuttuvat
sääolosuhteet. Kylmä vesi kangistaa ja veden varaan joutuminen, ilman oikeita
turvavälineitä, voi olla kohtalokasta hyvinkin nopeasti.

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva

– Koska
onnettomuus yllättää aina, on paras keino varautumiseen huomioida
turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä. Varautumisella pyritään
ehkäisemään vaaratilanteita ja valmistaudutaan toimimaan tapaturman sattuessa. Onko
vene huollettu talven jäljiltä, ovatko pelastusliivit toimintakunnossa, onko
sittenkään järkevää lähteä kalaan useamman saunaoluen jälkeen? Pysähdy,
ajattele ja toimi järkevästi, muistuttaa Hiltunen.

SUH:n
ennakkotietojen mukaan on tämän vuoden tammi-huhtikuussa hukkunut 22 ihmistä,
joista 10 on miehiä, 2 naisia ja kymmenessä tapauksessa sukupuoli ei ole
selvillä. Huhtikuun hukkumiskuolemista tapahtui kolme Länsi- ja Sisä-Suomen
alueella, kaksi Etelä-Suomessa, kaksi Itä-Suomessa, yksi Pohjois-Suomessa, yksi
Lounais-Suomessa ja yksi Lapin alueella. Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna
huhtikuussa hukkui 9 ihmistä ja tammi-huhtikuussa 31 ihmistä.

Lisätietoja:
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2021
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Meren jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Sisävesien jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Jääturvallisuus -webinaari (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:
Kun huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Jääturvallisuusvideot (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)