Hyppää sisältöön

Huhtikuussa hukkui 4 ihmistä – oikea asenne luo turvaa

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotietojen mukaan huhtikuussa hukkui neljä ihmistä. Hukkuneista yksi oli mies ja kolmessa tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa. Yksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena ja kahdessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Suomessa on tammi-huhtikuun aikana hukkunut yhdeksän ihmistä, joka on yksi vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Tällä hetkellä vesillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, petolliset kevätjäät ja muuttuvat sääolosuhteet. Kylmä vesi kangistaa nopeasti, ja veden varaan joutuminen ilman asianmukaisia turvavälineitä voi olla kohtalokasta hyvin nopeasti.

– Vesistöjen jäätilanne vaihtelee merkittävästi eri puolilla Suomea. Etelä- ja Keski-Suomessa jäät ovat pääosin sulaneet, mutta esimerkiksi Lapissa on monin paikoin vielä jäätä. Kevätjää on haurasta ja petollista, eikä sen kantavuuteen voi luottaa. Jäällä liikkumista tulee välttää, ellei ole täysin varma, että se on kantavaa koko liikkuma-alueella, huomauttaa Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Veneilykausi alkaa – turvallisuusasiat kuntoon

Veneilykauden alkaessa SUH muistuttaa veneilijöitä kertaamaan turvallisen veneilyn periaatteet ja varmistamaan, että omat veneilytaidot ja veneen varusteet ovat kunnossa ennen kauden ensimmäistä veneretkeä.

– Pelastusliivien käytön merkitys on kiistaton. Kahdeksan kymmenestä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut päällään oikein puetut pelastusliivit ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa. SUH kampanjoi pelastusliivien tärkeydestä Pelastusliivipäivänä 27.5.2023, kertoo Nieminen.

Suurin osa vesillä esiintyvistä avuntarpeista johtuvat veneen teknisestä viasta, joka keskeyttää matkanteon yllättäen. Monissa tapauksissa vika on mahdollista huomata ja korjata jo ennen veneen irrottamista laiturista. Teknisten lähtötarkastusten tekeminen aina ennen lähtöä on tehokas tapa ehkäistä venematkan katkeaminen sekä tilanteen mahdollinen kehittyminen onnettomuudeksi.

– Meripelastusseura ja Rajavartiolaitos ovat yhteistyössä julkaisseet Veneilijän tekniset lähtötarkistukset -kortin. Kortin saa ladattua suomen ja ruotsin kielellä esimerkiksi Meripelastuksen kotisivuilta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), kertoo Nieminen.

Huhtikuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Pohjois-Suomessa, yksi Etelä-Suomessa ja yksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella. Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna huhtikuussa hukkui 6 ihmistä ja tammi-huhtikuussa 10 ihmistä.

Lisätietoja:
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2023 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Pelastusliivipäivä 27.5.2023 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Meren jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Sisävesien jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:
Kun huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lisätietoja

Niko Nieminen

Viestintäasiantuntija
010 3407 332
niko.nieminen@suh.fi