SUH 70 vuotta pinnalla – osa 2
SUH 70-vuotisjuhlavuoden blogisarjassa nostamme esiin tärkeitä vaiheita Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton historiasta sekä ihmisiä ja yhteistyötä niiden takana. Toisessa osassa palaamme 1950- ja 1960-luvuille: miten elvytysmenetelmät muuttuivat, miksi painantaelvytyksen opettamisesta kiisteltiin Pohjoismaissa ja kuinka SUH ryhtyi opettamaan taitoa myös maallikoille.
Kööpenhaminassa syyskuussa 1966 lääkäri Leo Stjernvall joutui perustelemaan pohjoismaisille kollegoilleen, miksi Suomessa opetettiin painantaelvytystä myös maallikoille. Ruotsin ja Tanskan edustajat kertoivat palanneensa käytäntöön, jossa taitoa opetettiin vain lääkintäkoulutuksen saaneille. Norjan virallinen kanta oli sama.
Stjernvall muisteli myöhemmin väittelyjään ruotsalaisen kollegan kanssa. Pohjoismaisissa kokouksissa ”muut tulivat muutaman kerran väliin, kun me huudettiin aika lujaakin joskus”.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) tie elvytysopetuksen edelläkävijäksi oli alkanut vuosia aiemmin, kun liiton lääkärit pohtivat, miten tekohengitys voitaisiin aloittaa hukkumisonnettomuudessa mahdollisimman nopeasti.
Keinusta puhallusmenetelmään
SUH:n vuoden 1958 toimintakertomuksen kuvassa ihminen on kiinnitetty tikkaista tehtyyn keinuun ja kallistettu pää alaspäin. Even keinussa hengitysliikkeitä pyrittiin saamaan aikaan keinuttamalla. Se oli yksi useista tekohengitysmenetelmistä, joita tuolloin vertailtiin.
Tehokas tekohengitysmenetelmä on englantilaisen tri Even kehittämä keinumenetelmä. Mikäli pelastuskeinu on saatavissa tai tilapäistarvikkeista (ovi, leveä lankku, tikkaat, pukki) koottavissa, käytä keinumenetelmää.
Aseta pelastettava keinulle vatsalleen ja sido hänet siihen kiinni. Mikäli kysymyksessä on tilapäiskeinu, on pelastettavaa pideltävä siinä kiinni. Keinua kuntoon laitettaessa on pelastettavalle annettava tekohengitystä käsin.
Keinuttaminen suoritetaan rytmillisesti ja rauhallisesti ja aloitetaan pää alaspäin -asennolla. Tämä vaihe kestää neljä sekuntia, jalat alaspäin vaihe kolme sekuntia. Keinutuskulma on noin 45 astetta vaakatasosta kummankin vaiheen aikana.
Pään ollessa alaspäin sisäelimet painavat keuhkoja ja synnyttävät itsestään uloshengityksen. Jalkojen ollessa alaspäin sisäelimet painuvat myös alas, keuhkot saavat lisää tilaa ja syntyy sisäänhengitys.
Keinutusliike aiheuttaa samalla itsestään verenkierron elpymistä. Pelastettava on hyvä peittää huovalla tms. ja häntä voidaan varoen hieroa. Keinutusrytmi ei saa tästä kärsiä. Pikkulapselle on aina edullista antaa tekohengitystä keinumenetelmällä keinuttamalla häntä käsivarsilla edellä mainittuun tahtiin.
Teksti: SUH:n toimintakertomus 1958.
Liitto sai hengenpelastustoimikuntaansa lääkäreitä terveys- ja sosiaalialan jäsenjärjestöjensä kautta. Lääkärit seurasivat kansainvälistä tutkimusta ja toivat sen tuloksia liiton käsiteltäviksi. Toimikunnan puheenjohtaja, dosentti Jarl Forssell, vertaili tekohengitysmenetelmiä Pohjoismaiden hengenpelastusliiton kokouksessa syksyllä 1958. Suusta suuhun -menetelmä vaikutti aiempia tehokkaammalta, mutta tutkimustietoa ja käytännön kokemusta oli vielä vähän. Forssell kiinnitti huomion myös siihen, mitä pelastaja pystyi tekemään heti. Hukkumisonnettomuudessa ”sekunnit ovat kalliita”, hän muistutti.
Uusi menetelmä kiinnosti myös lehdistöä. Tammikuussa 1959 Apu-lehti kysyi SUH:lta, voisiko menetelmän esitellä lukijoille kuvin ja tekstein. Liitto suostui sillä ehdolla, että Forssell tarkistaisi aineiston ennen julkaisua.
Huhtikuussa SUH painatti kuvallisen julisteen omille ja jäsenjärjestöjensä kursseille. Toukokuun valtakunnallisen neuvottelukokouksen jälkeen liitto päätti, että kursseilla opetettaisiin jatkossa joko suusta suuhun -menetelmää tai vanhempaa Holger Nielsenin menetelmää. Even keinusta luovuttiin. Syksyllä SUH teki puhallusmenetelmää tutuksi lehdissä, radiossa ja televisiossa sekä jakoi tuhansia esitteitä.
Stavangerissa vuonna 1961 pidetty lääkärikokous suositteli puhallusmenetelmän opettamista niin lapsille kuin aikuisille. Painantaelvytystä suositeltiin opetettavaksi vain lääkintähenkilökunnalle ja erikoishengenpelastuskursseilla. SUH:n asiantuntijana kokoukseen osallistui anestesialääkäri Leo Telivuo.
Sata Anne-nukkea eri puolille Suomea
Keväällä 1964 Suomen Pankkiyhdistys lahjoitti SUH:lle sata norjalaisvalmisteista Anne-nukkea. Liitto lähetti ne eri puolille maata jäsenjärjestöjen ja läänintoimikuntien ylläpitämiin välinelainaamoihin. Ensimmäisenä vuonna nukkeja käytettiin 2 011 tilaisuudessa, joissa oli yhteensä yli 100 000 kuulijaa. Painantaelvytyksen opetuksessa nukeilla oli erityinen tehtävä: niiden avulla kurssilaiset pääsivät harjoittelemaan rintakehän painamista.
Norjalaisvalmisteiset Anne-nuket tulivat 1960- ja 1979-luvuilla hengenpelastuksen opetusvälineinä tunnetuiksi kautta Suomen. SUH ei ollut täysin tyytyväinen Instrumentariumin maahantuomiin nukkiin. Liiton hengenpelastusvaliokunnan mukaan ne olivat kalliita ja niiden kunnossapito vaati jatkuvaa huoltoa. Liitto yritti saada aikaiseksi Annea edullisemman nuken valmistuksen Suomessa, mutta hanke ei onnistunut.
Nukkeja tarvittiin jatkuvasti lisää. Ne olivat kuitenkin kalliita ja vaativat huoltoa, joten SUH yritti saada edullisemman harjoitusnuken valmistukseen Suomessa. Hanke ei onnistunut, mutta lahjoitusten turvin nukkeja saatiin vähitellen lisää.
Joulukuussa 1965 SUH:n hengenpelastustoimikunta päätti, että painantaelvytystä alettaisiin opettaa kaikille hengenpelastuskurssilaisille puhallusmenetelmän rinnalla. Toimikunta katsoi, että menetelmästä oli jo tarpeeksi kokemusta opetuksen laajentamiseen.
Stjernvall muisteli, että hän ja Telivuo olivat käyneet puhumassa asiasta Suomen Punaisessa Ristissä ennen kuin hän vei ehdotuksen SUH:n hallitukseen. Yhteistyö Punaisen Ristin kanssa auttoi aloittamaan maallikoiden koulutuksen.
SUH piti kiinni päätöksestään
Kööpenhaminassa Stjernvall ehdotti, että pohjoismaisilta anestesialääkäreiltä pyydettäisiin arvio siitä, kuinka laajasti painantaelvytystä pitäisi opettaa. Yhteistä kantaa ei löytynyt.
Erimielisyyttä oli myös Suomessa. Huhtikuussa 1968 Suomen Anestesiologiyhdistys arvioi SUH:n pyytämässä lausunnossa, että painantaelvytyksen opettaminen koko väestölle olisi käytännössä mahdotonta. Yhdistys varoitti, että väärin tehty painanta voisi aiheuttaa vammoja. Se suositteli koulutusta ensisijaisesti ammattilaisille, joiden työhön kuului ensiavun antaminen.
SUH:n asiantuntijalääkärit katsoivat, että taidon pystyi opettamaan myös maallikoille. Liitto jatkoi painantaelvytyksen opetusta kaikilla hengenpelastuskursseillaan. Pohjoismaisissa kokouksissa väittely jatkui, mutta Suomessa Anne-nukella harjoittelivat jo nekin, joilla ei ollut lääkintäkoulutusta.
Lähde: Kalervo Ilmanen (2006), Aina pinnalla – 50 vuotta työtä uimaopetuksen ja hengenpelastuksen hyväksi, s. 82–93.