Hyppää sisältöön

Pelastusliivit estäisivät jopa 80 prosenttia vesiliikenteen hukkumisista

Moottoriveneessä ja yli viiden metrin pituisessa
purjeveneessä pitää olla pelastusliivi jokaiselle veneessä olijalle. Useimmiten
liivit myös veneistä löytyvät. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH)
ja Suomen Meripelastusseura kampanjoivat, jotta liivit olisivat myös puettuna
aina vesillä liikuttaessa.

– Onnettomuustilanteessa ei liivien pukemiselle ole usein
enää aikaa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan päälle puetut pelastusliivit olisivat
pelastaneet 70–80 prosenttia vesiliikenneonnettomuuksissa hukkuneista, kertoo
SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Tärkeää on myös, että pelastusliivi on sopivan kokoinen ja oikein
puettu.

– Yleinen ja jopa hengenvaarallinen virhe on jättää
pelastusliivin haararemmit kiinnittämättä. Remmien avulla liivi pysyy päällä
myös veden varassa. Ilman niitä liivi voi nousta käyttäjän kasvoille ja
pahimmassa tapauksessa aiheuttaa tukehtumisen, varoittaa Meripelastusseuran
valmius- ja turvallisuuspäällikkö Marko Stenberg.

Paukkuliivit ovat suosittuja keveytensä ja mukavuutensa
johdosta. Ne ovat yleensä myös toimintavarmoja, kunhan muistaa tarkastaa ja
huoltaa liivin valmistajan ohjeiden mukaan vuosittain.

– 24 tunnin paukkuliivitesti on helppo tapa varmistaa liivin
toimivuus. Täytä paukkuliivi ilmalla ja anna sen olla 24 tunnin ajan. Vuorokauden
ilmansa pitänyt liivi on käyttökuntoinen, kertoo Marko Stenberg.

Ohjeet 24 tunnin paukkuliivitestiin https://meripelastus.fi/paukkuliivitesti/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Osallistu pelastusliivipäivään

SUH ja Meripelastusseura haastavat viranomaiset, veneily- ja
vesiliikuntajärjestöt sekä jokaisen vesillä jollain välineellä liikkuvan mukaan
välittämään pelastusliivien henkiäpelastavaa sanomaa.

– Pue pelastusliivi, ota kuva ja jaa se aihetunnisteella
#pelastusliivipäivä. Haasta myös kaverisi mukaan, neuvoo Niko Nieminen.

Lisää tapoja osallistua löydät sivulta www.viisaastivesilla.fi/pelastusliivipaiva. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusliivipäivä on saanut alkunsa kansainvälisestä Ready,
Set, Wear it -tapahtumasta. Suomessa sitä on vietetty jo vuodesta 2013 aina alkukesällä.
Päivän tavoitteena on muistuttaa turvallisesta vesillä liikkumisesta ja
tempaista pelastusliivien käytön puolesta.

Lisätietoja:

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, viestintäasiantuntija
Niko Nieminen, puh. 0400 469 202.

Suomen Meripelastusseura, viestintäpäällikkö
Sadri
Wirzenius, puh. 0400 438 090.