Hyppää sisältöön

SUH ja Motonet yhteistyössä edistämään vesilläliikkujien turvallisuutta

”SUH:n Viisaasti Vesillä -kampanjan keskeinen viesti on, että hyvä uimataito, asianmukaiset varusteet ja oikea asenne antavat vapauden nauttia vesillä liikkumisesta turvallisesti läpi vuoden. Motonet tavoittaa valtavan joukon veneilyn ja kalastuksen ystäviä Suomessa. Olemmekin erittäin iloisia, että Motonet haluaa lähteä yhdessä kanssamme edistämään heidän turvallisuuttaan. Yhdistämällä voimamme saamme viestiimme entistä enemmän vaikuttavuutta ja voimme antaa ihmisille konkreettisia neuvoja esimerkiksi oikeanlaisten pelastusliivien tai muiden laadukkaiden turvallisuustuotteiden valinnassa,” sanoo SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

 

”Motonet on Suomen suurin veneily- ja kalastustarvikkeiden myyjä, joten meiltä löytyy vesilläliikkujien moniin erilaisiin tarpeisiin pelastusliivejä ja -tarvikkeita, joiden valinnassa ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa mielellään. On hienoa tehdä yhteistyötä, jonka tavoitteena on pelastaa ihmishenkiä,” kertoo Motonet Oy:n markkinointijohtaja Kimmo Kiili.

 

Yhteistyösopimus sisältää tietoiskuja, joissa kannustetaan vesilläliikkujia oikeanlaiseen varustautumiseen eri vuodenaikoina.

 

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on vuonna 1956 perustettu koulutus- ja valistusjärjestö, jonka tehtävänä on uimataidon, vesiturvallisuuden ja vesiliikunnan olosuhteiden edistäminen. SUH:n tavoitteena on, että jokaisella on mahdollisuus oppia uimaan ja ennakoimaan mahdollisia vaaratilanteita sekä riittävät tiedot ja taidot itsensä tai toisen pelastamiseen veden varasta. www.suh.fi.

 

Motonet Oy on suomalainen perheyritys, jonka 28 erikoistavarataloa 26 kaupungissa Suomessa ja Virossa myyvät autojen ja moottoripyörien varaosia ja -tarvikkeita, työkaluja, veneily- ja kalastustarvikkeita sekä kodin- ja vapaa-ajantuotteita. Motonetin liikevaihto tilikaudella 2015 oli n. 230 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa on yli 1000 henkilöä. Motonet kuuluu Broman Group -konserniin. www.motonet.fi.

 

Lisätietoja antavat:

 

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry, toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen@suh.fi

 

Motonet Oy, markkinointijohtaja Kimmo Kiili, puh. 040 319 0376, kimmo.kiili@motonet.fi

 

Motonet_logo