Hyppää sisältöön

SUH kehottaa ulkoilijoita varovaisuuteen jäällä

– Alkuvuoden aikana jäihin on
vajonnut jo lukuisia ihmisiä, jotka ovat olleet liikkeellä niin jalkaisin
kuin eri kulkuneuvoilla. Tänä viikonloppunakin upea sää houkuttaa varmasti ulkoilijoita ulos sankoin joukoin ja osa heistä suuntaa jäälle. Jokaisen on kuitenkin syytä
pitää mielessä, että jäällä liikuttaessa on aina olemassa riski, että se pettää,
muistuttaa SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina
Heinonen
.

– Sää on vaihdellut melkoisesti
viime viikkojen aikana, mikä on omiaan jättämään jäähän esimerkiksi vaikeasti
havaittavia railoja. Se, että jäällä liikkuu muitakin, ei välttämättä ole
merkki turvallisuudesta, etenkään, jos ei itse tunne kyseisen alueen virtauksia
tai muita mahdollisia vaaranpaikkoja. Jos on epävarma jään kestävyydestä,
kannattaa mieluummin jäädä rannalle nauttimaan ulkoilusta. Jäälle suuntaavien
taas on syytä varustautua vähintään kaulalla käyttövalmiina roikkuvin
jäänaskalein ja kerrata opit jäistä pelastautumiseen.

Jäihin
vajoamisesta aina ilmoitus hätäkeskukseen

Jäihin vajoamisesta on aina syytä
ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka avannosta pääsisikin pois omin voimin. Näin
vältetään avannosta ja sitä ympäröivistä jäljistä johtuvat turhat hälytykset ja
mahdolliset pelastusoperaatiot, jotka kuluttavat viranomaisten resursseja.

Moottoriajoneuvoilla, kuten
moottorikelkoilla, jäällä liikuttaessa tulee tuntea erityisen hyvin paikalliset
syvyys- ja jääolosuhteet sekä mahdolliset virtapaikat. Autoilijoiden on syytä
käyttää ainoastaan merkittyjä jääteitä niiden ollessa auki.

Lisämateriaalia:

Ohjeita turvalliseen jäällä
liikkumiseen:
http://www.viisaastivesilla.fi/etusivu/pelastu_ja_pelasta/jaalla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Kuva vaaranpaikoista: http://www.suh.fi/files/856/vaaranpaikat.jpg (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Videoita turvallisesta jäillä
liikkumisesta:
Jään kantavuus: https://youtu.be/V5PeOiHlpA4?list=PLk_ZOpfO8W5FOf33wiTlItVzTYZXdaizL (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Varustautuminen ja jäistä
pelastautuminen:
https://youtu.be/n6SDMbRYDNo?list=PLk_ZOpfO8W5FOf33wiTlItVzTYZXdaizL (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Asiantuntijan vinkit jäälle: https://youtu.be/kFcoDCZjZyw

Tarkemmat hukkumistilastot: www.suh.fi/hukkumistilastot
Sisävesien jäätilanne: http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Meren
jäätilanne:
http://ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

LISÄTIETOJA ANTAA
Toiminnanjohtaja
Kristiina Heinonen, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen(at)suh.fi