Hyppää sisältöön

Uimahallit yhä suositumpia liikuntapaikkoja

Vesijuoksu kasvattaa
harrastajamääriään

–      Kaksi kolmesta (68%) uimahallikävijästä käy
kuntouimassa. Kuntouimareiden määrä on noussut hienoisesti (5
prosenttiyksikköä) aiempaan verrattuna. Vesijuoksun suosio sen sijaan on
kasvanut merkittävästi. Sitä harrastaa jo 40 prosenttia aktiivisista uimahallikävijöistä,
kun vielä vuonna 2012 vastaava luku oli 29 prosenttia. Naisista yli puolet
harrastaa vesijuoksua ja laji on erityisesti yli 50-vuotiaiden suosiossa,
kertoo SUH:n tekninen asiantuntija Ilpo
Johansson
.

–      Yhdessä perheen kanssa käyvät uimassa etenkin
25-49-vuotiaat (44%). Nuorista 15-24-vuotiaista noin joka kolmas (36%) kertoo
käyvänsä uimahallin kylmäaltaassa. Nuoria kiinnostaa myös eri uintilajien –
uinti, uimahyppy, taitouinti ja vesipallo –  ja melonta- ja soutulajien omatoiminen
harjoittelu. Uimahallien hyppylaudat ja -tornit ovat niin ikään nuorten
suosiossa.

Yleisin syy uinnin tai vesiliikunnan vähäiselle
harrastamiselle on vastaajien mukaan se, että harrastetaan muuta liikuntaa,
eikä ole aikaa uimahallissa käymiselle. Uintia ja vesiliikuntaa ei välttämättä
myöskään koeta itselle sopivaksi liikuntamuodoksi. Muiksi syiksi mainittiin
muun muassa, että kloorattu allasvesi ei sovi itselle tai, että etäisyys
halliin on liian suuri.

Nuoret kaipaavat monipuolisia
palveluita ja lisää yksityisyyttä

Yleisesti uimahallien palveluiden laatuun ja henkilöstön
osaamiseen ollaan tyytyväisiä. Nuoret kuitenkin toivovat monipuolisempaa
allasvalikoimaa ja uimahallin yhteyteen muun muassa kuntosali- ja muita liikuntapalveluita.

–      Tutkimuksessa nousi myös esiin, että yksi syy,
miksi 15-24-vuotiaat eivät käytä uimahallien palveluita on yksityisyyden suojaa
antavien tilojen puute. Niin ikään osa alle 35-vuotiaista ei käy uimahallissa,
koska uimashortsien käyttö on niissä kielletty. Näitä tietoja kysyttiin nyt
ensimmäistä kertaa, eikä turhaan. Tulokset onkin syytä huomioida, mikäli haluamme
houkutella jatkossa enemmän nuoria uimahallien käyttäjiksi, Johansson
huomauttaa.

Asiakastyytyväisyyskyselyn lisäksi Taloustutkimus toteutti
Uimahallibarometrin 2016, johon vastasivat uimahallien esimiehet. Molemmat
tutkimukset julkistettiin Uimahallifoorumissa Messukeskuksessa Helsingissä
13.10.2016. Tutkimukset toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön tuella ja
ne toteutettiin kolmatta kertaa.

Tutkimusraportit
löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.suh.fi/materiaalipankki/rakentaminen_ja_tekniikka/barometrit_2016?v_2585=7444

Uimahallifoorumi: http://www.suh.fi/koulutus/uimahallifoorumi_2016

Lisätietoja:
SUH:n tekninen
asiantuntija Ilpo Johansson, etunimi.sukunimi(at)suh.fi, puh. 040-820 6809


SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, etunimi.sukunimi(at)suh.fi, puh.
040 521 3282