Hyppää sisältöön

Kesäkuussa hukkui 13 ihmistä

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 13 ihmistä. Hukkuneista kahdeksan oli miehiä, kaksi naisia ja kolmessa tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa. Neljä hukkumista tapahtui veteen putoamisen seurauksena, kolme uidessa, kolme vesiliikenteen yhteydessä ja kolmessa tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Suomessa on tammi-kesäkuun aikana hukkunut 30 ihmistä.

Suomessa hukkuu kesäisin keskimäärin 50 ihmistä. Suurin osa hukkumisista tapahtuu uinnin, pulikoinnin ja vedessä vilvoittelun yhteydessä, rannalta tai laiturilta tahattomasti veteen putoamisien yhteydessä sekä vesikulkuneuvolla eli pääasiassa soutuveneellä liikkumisen yhteydessä. Hukkumiset tapahtuvat usein tutuissa sisävesistöissä, lähellä rantaa.

”Kesäkuukaudet ovat hukkumisten sesonkiaikaa. Hukkuneiden määrä valitettavasti
kasvaa, kun sää on suotuisa ja ihmisiä on paljon liikkeellä vesillä ja veden äärellä. Surullisinta on se, että hukkumiset ovat suurilta osin ennaltaehkäistävissä. Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä”, sanoo SUH:n koulutussuunnittelija Aleksandr Efimov.

Jotta loppukesä sujuisi mahdollisimman turvallisesti, on syytä huomioida muutama asia

”Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa. Puetaan pelastusliivit aina vesillä liikkuessa, päihtyneenä pysytään rannalla, arvioidaan oma uimataito ja toimintakyky realistisesti, uidaan aina kaverin kanssa ja rannan suuntaisesti sekä pysytään käden mitan päässä lapsista veden äärellä”, muistuttaa Efimov.

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva.

Kesäkuun hukkumiskuolemista tapahtui neljä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, neljä Itä-Suomen alueella, kaksi Lounais-Suomen alueella, kaksi Lapin alueella ja yksi Etelä-Suomen alueella. Kesäkuussa hukkui tänä vuonna kuusi vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana (36).

Koko alkuvuoden hukkumisista (30) neljä on tapahtunut uidessa, neljä vesiliikenteen yhteydessä, kuusi jäihin vajoamisen seurauksena, kuusi veteen putoamisen seurauksena ja kymmenessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista kahdeksantoista on miehiä, kolme naisia ja yhdeksässä tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

Lomakausi on vasta alkamassa, ja lämpimät säät näyttävät jatkuvan. Nautitaan kauniista kesäpäivistä – veneillään, uidaan ja huomioidaan ennen kaikkea turvallisuus. SUH suosittelee kaikkien kasvattamaan tietoisuuttaan vesiturvallisuudesta. Viisaasti Vesillä -kampanjan #hukkumattomuudenlupaus on oiva tapa perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan vesiturvallisuustalkoisiin.

10 VINKKIÄ VESITURVALLISEN KESÄN VIETTOON

  • Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
  • Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.
  • Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä.
  • Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa.
  • Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti.
  • Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan.
  • Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.
  • Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan.
  • Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus.
  • Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa.

LISÄTIETOJA
Aleksandr Efimov, koulutussuunnittelija, puh. 010 3407 340, aleksandr.efimov(at)suh.fi

Ajankohtaiset hukkumistilastot 2023

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ylläpitää ennakkotilastoja hukkumisista Suomessa. Ennakkotilastot kerätään mediasta ja avoimista viranomaislähteistä.

Tilastoihin

Tutkittua tietoa hukkumisista

Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana hukkunut tapaturmaisesti keskimäärin 147 ihmistä vuodessa. Trendi on vähenevä, mutta väkilukuun suhteutettuna hukkumisia tapahtuu Suomessa kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa. Vuonna 2021 Suomessa hukkui 3,0 ihmistä 100 000 asukasta kohden.

Lue lisää

Viisaasti Vesillä

SUH:n kampanja turvallisemman vesillä ja jäällä liikkumisen puolesta. Missio – Yksikään ei huku.