Hyppää sisältöön

Kesäkuussa hukkui 9 ihmistä

12.7.2018

TIEDOTE

KESÄKUUSSA
HUKKUI 9 IHMISTÄ

Suomen Uimaopetus- ja
Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan kesäkuussa hukkui 9
ihmistä, joista juhannuksena kolme. Hukkuneet olivat yhtä lukuun ottamatta
miehiä. Hukkumisista neljä sattui uidessa, kaksi vesiliikenteessä, yksi
hukkuminen putoamisen seurauksena ja kahden hukkuneen syytä ei tiedetä. Yhteensä tammi-kesäkuussa on
ennakkotilastojen mukaan hukkunut 28 ihmistä.
                                                                                

  • Vesiliikenteeseen liittyvät
    hukkumiskuolemat tapahtuvat usein melko lähellä rantaa, tutuilla vesillä,
    jossa ollaan liikkeellä pienehköllä moottori- tai soutuveneellä. Iso osa
    näistä hukkumisista olisi vältettävissä, mikäli ihmiset käyttäisivät
    pelastusliivejä aina vesille lähtiessään ja tiedostaisivat veteen
    liittyvät riskit, muistuttaa SUH:n koulutussuunnittelija Anne Hiltunen
  • Myös vesiurheilua eri välineillä –
    kuten sup-laudalla, kanootilla tai vesijetillä – harrastavien on syytä
    käyttää käyttötarkoitukseen sopivia kelluntaliivejä, vaikka olisivatkin
    uimataitoisia.

Sää on alkukesänä ollut aurinkoinen ja
lämmin. Kuitenkin uimavedet on olleet suhteellisen kylmiä.

  • Uimareiden on hyvä muistaa, että
    uidaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan.
    Uimaan ei tule lähteä yksin, jotta tarvittaessa on joku paikalla
    auttamassa esimerkiksi krampin yllättäessä. Saunan jälkeen on hyvä
    vilvoitella hetki ennen veteen hyppäämistä etenkin, kun vedet ovat
    tavallista viileämpiä. Kylmä vesi voi myös kangistaa pidemmällä matkalla,
    joten turhia riskejä kannattaa välttää, Hiltunen toteaa.

 

  • Uimassa olevia lapsia tulee valvoa
    herkeämättä ja riittävän lähellä – mielellään käsivarren mitan päässä.
    Etenkin pienten uimataidottomien lasten kanssa vanhempien valppaus
    rannalla korostuu, sillä hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja todella
    nopeasti. Jos katse on esimerkiksi kännykässä niin silloin tällainen
    tilanne saattaa valitettavasti jäädä huomaamatta. Mökillä kannattaa sopia,
    kuka milloinkin on vastuussa lasten valvonnasta ja pienimmille voi rannan
    läheisyydessä pukea pelastusliivit päälle.

 

Kesäkuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi
Etelä-Suomessa, kaksi Itä-Suomessa, sekä kaksi Länsi- ja Sisä-Suomessa. Viime
vuonna kesäkuussa hukkui 11 ihmistä ja tammi-kesäkuussa 33 ihmistä.

                                                                                                                                                                            

LISÄTIETOJA
Hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen Puhelin
044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi

Viisaasti Vesillä –
projektikoordinaattori Laura Sulkava Puhelin: 040 588 8272
laura.sulkava(a)suh.fi

 

SUH:n ennakkotilastot
hukkuneista 2018
:
http://www.suh.fi/tiedotus/hukkumistilastot/hukkumiset_2018

Viisaasti
Vesillä

-vesiturvallisuuskampanjan sivuilta lisätietoa ja ohjeita turvalliseen vesillä
liikkumiseen eri kohderyhmille:
www.viisaastivesillä.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Uimahyppyonnettomuuksissa
vammautuvat ovat lähes
poikkeuksetta nuoria miehiä aikuisuutensa kynnyksellä. Jokainen onnettomuus on
tragedia, joka vaikuttaa paitsi vammautuneeseen, myös hänen läheisiinsä. Siksi
yksikin onnettomuus on liikaa: https://www.invalidiliitto.fi/tiedamihinhyppaat (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pintaveden
lämpötilat
: http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Lampotila/Lampotila.htm (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)


Pelastusvideot:

Kun huomaat jonkun olevan
hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP): https://youtu.be/64r6OUFJlJg (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Ämpärillä pelastaminen: https://youtu.be/TMI5-uMKFaI (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusrenkaalla
pelastaminen: https://youtu.be/JlCPiSfPJM4 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)