Hyppää sisältöön

Sanna Sivulalle SUH:n pisara ja Matti Pietilälle SUH:n erikoispisara työstä uimataidon ja vesiturvallisuuden edistämiseksi

SUH on vuodesta 1994 alkaen myöntänyt
huomionosoituksia ansioituneille henkilöille, ryhmille tai teoille.
Palkitsemisperusteissa todetaan Sivulan ja Pietilän osalta seuraavaa:

Koululaisten uimaopetuksen parissa päätyökseen Cetuksessa
toimivalla Sivulalla on erittäin monipuolista kokemusta uimataidon ja
-tekniikan sekä hengenpelastustaitojen opetuksesta aikuisista lapsiin. Sivulan ohjauksessa
korostuu jokaisen uimarin yksilöllinen huomioiminen ja positiivisen ja
turvallisen oppimisympäristön luominen. Hän on erittäin motivoitunut ohjaaja,
joka kehittää jatkuvasti itseään ammatillisesti ja jakaa osaamistaan myös muille
toimien muun muassa uusien aloittelevien ohjaajien tukena. Sivulan osaamisesta
ja positiivisesta asenteesta kertoo, että Cetuksen työyhteisöstä monet kollegat
esittivät juuri häntä SUH:n pisaran saajaksi.

Opetushallituksessa työskentelevällä Pietilällä on
ollut merkittävä rooli koulujen uimaopetuksen kehittämisessä osana kansallisten
opetussuunnitelmien uudistamistyötä. Hän on osallistunut jo vuodesta 2000
alkaen kansallisten uimataitotutkimusten toteuttamiseen ja uimaopetustoiminnan
turvallisuuden kehittämiseen yhteistyössä SUH:n kanssa. Pietilä on intohimoinen
uimataidon puolestapuhuja ja positiivisen työotteensa myötä innostaa myös
yhteistyökumppaneitaan. Pietilä on pitkän uransa aikana edistänyt eri rooleissa
merkittävällä tavalla uimataitoa ja turvallista vesillä liikkumista ja tätä
kautta laajasti hyvinvointia Suomessa.

Pisarat 2019

Huomionosoitusten saajat Sanna Sivula ja Matti Pietilä.

Jukka
Rantala jatkaa SUH:n puheenjohtajana

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH)
syysliittokokous valitsi yksimielisesti liiketoimintajohtaja Jukka Rantalan
Raisiosta jatkamaan SUH:n puheenjohtajana 2019 – 2020.

Puheenjohtajan lisäksi hallitukseen valittiin
tulevalle kaksivuotiskaudelle ensiavun asiantuntija Kristiina Myllyrinne (Suomen Punainen Risti), diplomi-insinööri Seppo Sihvonen (Suomen Latu/Suomen
Retkiluistelijat), vauvauintiyksikön päällikkö Mari Ström (Folkhälsans Förbund) ja liikunta-asiantuntija Sari Turunen (Koululiikuntaliitto). Hallituksessa
jatkavat vanhoina jäseninä vuoden 2019 loppuun Riku Metsälä, Jari Piirainen
ja Kai Valonen.

Hallitusvalintojen lisäksi liittokokouksessa
hyväksyttiin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja
Kristiina Heinonen, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen(at)suh.fi
Puheenjohtaja Jukka Rantala, puh.  040 773
1434

SUH:n toimintasuunnitelma 2019 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
SUH:n talousarvio 2019 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

SUH:n huomionosoitusten myöntökriteerit:

SUH:n pisaran voidaan myöntää henkilölle, ryhmälle tai teolle. Pisaraa myönnettäessä painotetaan jatkuvaa ammatillista kehittämistä sekä aktiivisuutta, positiivisuutta, yhteistyökykyä ja innovatiivisuutta työssä sekä teon osalta monipuolisuutta, idearikkautta ja liiton tavoitteisiin liittyvää toimintaa. SUH:n erikoispisara voidaan myöntää tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta liiton päämäärien hyväksi.