Hyppää sisältöön

Lokakuussa hukkui kuusi ihmistä

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva.

Ikäviltä uutisilta ei vältytty marraskuun alussakaan, kun mediassa
uutisoitiin lapsen hukkuneen Porvoon uimahallissa. Alle kouluikäisten lasten
tapaturmaisista kuolemansyistä hukkuminen on yksi yleisimmistä, mutta
uimahallissa nämä ovat harvinaisia.

– Todella ikävä uutinen. Varsinkin lasten
hukkumiskuolemat koskettavat. Kauhea muistutus siitä, että hukkuminen tapahtuu
hiljaa, kommentoi SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Syksyn säät vaihtelevat ja talvi tekee tuloaan. Vesillä liikkujien
suurimpia vaaratekijöitä ovat tällä hetkellä kylmä vesi ja muuttuvat
sääolosuhteet. Kylmä vesi kangistaa ja veden varaan joutuminen, erityisesti
ilman pelastautumispukua, voi olla kohtalokasta hyvinkin nopeasti.

– Viileässä vedessä hypotermian vaara on suuri ilman oikeanlaisia
suojavarusteita. Kaikilla vesillä liikkujilla on akuutin hypotermian vaara.
Moni veden varaan joutuneista menehtyy, ennen kuin apu saadaan paikalle, kommentoi
Nieminen.

– Oikean varautumisen ja varustautumisen merkitys on oleellista.
Jos
nyt vielä vesillä liikkuu, niin pelastautumispuku ehdottomasti päälle. Viisas
veneilijä pukee pelastusliivit aina vesillä liikkuessa, sanoo Nieminen.  

Kuluneen vuoden
hukkuneista 73 on ollut miehiä, 10 naisia ja 18 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.
Lokakuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kaksi
Etelä-Suomessa, yksi Lounais-Suomessa sekä yksi Pohjois-Suomessa.
Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna lokakuussa hukkui 4 ihmistä ja
tammi-lokakuussa 80 ihmistä.

LISÄTIETOJA
 
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400
469 202, niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879,
anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkuneista 2020
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus

Pelastusvideot:
Kun
huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP)

Ämpärillä
pelastaminen

Pelastusrenkaalla
pelastaminen

———————
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on koulutus- ja
valistusorganisaatio, jonka perustehtävänä on uimataidon, vesiturvallisuuden ja
olosuhteiden edistäminen. Jokaisella tulee olla mahdollisuus oppia uimaan ja
ennakoimaan mahdollisia vaaratilanteita sekä riittävät tiedot ja taidot itsensä
tai toisen pelastamiseen veden varasta