Hyppää sisältöön

Veneily-yhteisö haastaa vesilläliikkujat vastuullisuustekoihin

Suomen Purjehdus ja Veneily, Pidä Saaristo Siistinä, Suomen Meripelastusseura, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto sekä Venealan keskusliitto Finnboat haastavat veneilykauden kynnyksellä kaikki vesilläliikkujat viiteen tärkeään tekoon veneilyturvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden lisäämiseksi.

Ohoi vesilläliikkuja,

#1 Älä pissaa veteen
Rehevöityminen on Itämeren suurimpia ongelmia, ja sen aiheuttaa lisääntynyt ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, määrä. Yhden henkilön yhdessä päivässä tuottamat jätökset luovat vesistöön päästessään kasvumahdollisuudet 2,5 kilolle levää. Viikon jätökset voivat siis tuottaa jopa 17,5 kiloa levää!

#2 Vie roskat roskikseen
Vesistöjen roskaantuminen vaikuttaa haitallisesti ihmisiin, eläimiin ja meriekosysteemeihin. Suurin osa roskista on muovia, joka hajoaa mikromuoviksi ja aiheuttaa kemikaalipäästöjä. Tiesitkö, että tupakantumpin hajoamisaika voi olla jopa 15 vuotta, alumiinitölkin 200 vuotta ja muovisen juomapullon 450 vuotta?

#3 Varaudu ja varustaudu
Meripelastusseuralla oli viime vuonna 1711 pelastustehtävää, joista 986 johtui veneeseen tulleesta teknisestä viasta tai esimerkiksi polttoaineen loppumisesta. Fiksu veneilijä katsastuttaa veneensä vuosittain, tarkastaa olosuhteet ja veneen varusteet ennen vesille lähtöä, tuntee omat ja veneensä rajat sekä huomioi muut vesilläliikkujat.

#4 Pue liivit päälle
Tutkitusti jopa 80 prosenttia vesiliikenteessä hukkuneista olisi pelastunut, mikäli heillä olisi ollut pelastusliivit oikein päälle puettuna onnettomuushetkellä. Varaa jokaiselle veneessä olijalle toimivat ja oikeankokoiset pelastusliivit. Muista myös tarkistaa paukkuliivit säännöllisesti. Vain puettu ja huollettu liivi pelastaa. 

#5 Varmista veneilykuntosi 
Tiesitkö, että yli puolet vesiliikenneonnettomuuksissa kuolleista on päihtyneitä? Veneile siis vain selvänä. Hyvä uimataito, toimintakyky ja veneilytaidot antavat vapauden nauttia vesillä liikkumisesta turvallisesti. Kouluttaudu esimerkiksi omassa veneseurassasi ja harjoita taitojasi tarpeen mukaan ennen vesille lähtöä.

Pääset helposti mukaan näin:

  • Jaa valmiita somepäivityksiämme omissa kanavissasi tai lataa materiaalipankistaalkuperäiset kuvat käyttöösi. Luo postaus, haasta lisää vesilläliikkujia mukaan ja muista lisätä #vastuullisestivesilla.
  • Voit myös järjestää oman tapahtuman Vastuullisesti vesillä -kampanjan ympärille esimerkiksi ohjaamalla paukkuliivien huoltoa, keräämällä roskia luonnosta tai järjestämällä veneilyturvallisuutta lisääviä koulutuksia.
  • Voit ladata Vastuullisesti vesillä -kampanjan tulostettavat julisteet kätevästi täältä.
  • Lisätietoa kampanjasta löydät täältä.

Kiitos, että olet edistämässä ympäristövastuullisempaa ja turvallisempaa vesillä liikkumista! 

Aurinkoista kesää toivottaen,

Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Pidä Saaristo Siistinä ry
Suomen Meripelastusseura ry
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry
Venealan keskusliitto Finnboat ry