Hyppää sisältöön

Kuntavaalikampanja 2025

Tiesitkö, että 96 % suomalaisista pitää tärkeänä, että Suomessa kaikille tarjotaan mahdollisuus oppia uimaan

Kyselytutkimus kansalaisliikuntataidoista (2022)

Suomessa vesistöt ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa. Vesillä, veden äärellä ja jäällä liikutaan ja harrastetaan paljon. Hyvä uimataito sekä monipuoliset vesi- ja jääturvallisuustaidot antavat mahdollisuuden nauttia vesistöistämme turvallisesti läpi vuoden.

Uimataito ja vesiliikuntataidot luovat osaltaan perustaa liikunnalliselle ja turvalliselle elämäntavalle. Uimataito on elinikäinen taito, joka mahdollistaa helposti ja edullisesti ympärivuotisen liikunnan harrastamisen yksin tai yhdessä muiden kanssa. Uimataito edistää myös yhdenvertaisuuden toteutumista, sillä uinti ja vesiliikunta sopii lähes kaikille toimintakyvystä riippumatta. Joillekin vesiliikunta on jopa ainoa mahdollinen liikuntamuoto.

Liikkumattomuus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) haastaa työ-, toiminta- ja jopa puolustuskykyämme. Siksi on entistä tärkeämpää, että Suomessa kaikilla on mahdollisuus oppia uimaan ja harrastaa vesiliikuntaa. Tässä kunnilla on tärkeä rooli koulujen uinninopetuksen ja vapaa-ajan uimakoulujen järjestäjänä sekä uimahallien, uimarantojen ja muiden vesiliikunnan olosuhteiden ylläpitäjänä.

SUH:n kuntavaalitavoitteet

Tavoite 1) Lasten ja nuorten uimataito nousuun

Lasten uimataito on heikentynyt huolestuttavasti. Viimeisimmän uimataitotutkimuksen mukaan peräti 45 prosenttia kuudesluokkalaisista ei osaa uida kunnolla. Vuonna 2016 vastaava luku oli vielä 24 prosenttia. Myös täysin uimataidottomien määrä on kasvanut yhdestä prosentista jopa viiteen prosenttiin.

Uinninopetus on osa perusopetuksen opetussuunnitelmaa, mikä velvoittaa kuntia ja kouluja järjestämään uinninopetusta. Peruskoulun päättyessä oppilaan tulisi osata uida*, pelastautua ja pelastaa vedestä. Koulujen uinninopetuksen määrä kuitenkin vaihtelee eri kunnissa suuresti. Myös vapaa-ajan uimakoulujen tarjonnassa on kuntakohtaisia eroja, eikä kaikkialla halukkaat vanhemmat saa lapsilleen uimakoulupaikkaa. Osalle uimakoulun tai jopa uimahallivierailujen hinta muodostuu esteeksi.

Lapset ja nuoret ovat siis hyvin eriarvoisessa asemassa uimataidon oppimisen suhteen. Asuinpaikka ja perheen mahdollisuudet tukea uimaan oppimista vaikuttavat merkittävästi tämän Suomen olosuhteissa välttämättömän kansalaistaidon saavuttamiseen.  

*Pohjoismaisen uimataidon kriteerin mukaisesti eli 200 metriä, josta 50 metriä selällään. 

Mitä voit tehdä kuntapäättäjänä?

Varmista, että

  • Kunnassasi kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman mukaiseen tavoitteelliseen uinninopetukseen. Uinninopetus on osa paikallista opetussuunnitelmaa, sille on riittävät resurssit ja opetuksen tuloksia seurataan säännöllisesti. Heikkouimataitoisille on järjestetty tukitoimia.

  • Kunnassasi järjestetään kohtuuhintaisia vapaa-ajan uimakouluja uimahallissa tai rannoilla joko kunnan tai yhteistyökumppanien (esim. uimaseurojen) toimesta.

  • Kunnassasi tuetaan vanhempien mahdollisuuksia ohjata lapsiaan turvallisesti vedessä ja veden äärellä liikkumiseen tarjoamalla heille tietoa ja tukea.

Tavoite 2) Uinnin ja vesiliikunnan olosuhteet kuntoon

Hyvät ja toimivat olosuhteet ovat liikunnan ja urheilun perusta. Suomessa kunnat vastaavat valtaosin liikunnan olosuhteiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Maamme liki 200 uimahallia ovat kuntosalien ohella suosituimpia sisäliikuntapaikkoja. Näihin, valtaosin kuntien ylläpitämiin uimahalleihin tehdään vuosittain yli 20 miljoonaa käyntiä ja niissä liikunnasta nauttivat rinnakkain kaikenikäiset liikkujat. Lisäksi uimahallit tarjoavat harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet tuhansille urheiluseurojen harrastajille ja huipuille. Uimahallien ohella vesiliikunnan harrastusmahdollisuuksia täydentävät yli 2000 yleistä uimarantaa.

Liikuntapalvelut keräävät yleisesti arvostusta kuntalaisilta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Uimahallit ja uimarannat ovat iso osa näitä palveluja ja ne ovat parhaimmillaan toimivan kouluverkoston ohella merkittäviä vetovoimatekijöitä houkuteltaessa kuntaan esimerkiksi lapsiperheitä. Uimahallien ja uimarantojen palvelut edistävät laaja-alaisesti kuntalaisten hyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä. Monipuolisiin ja turvallisiin vesiliikunnan olosuhteisiin kannattaa siis investoida.   

Mitä voit tehdä kuntapäättäjänä?

Varmista, että

  • Kunnassasi uinnin ja vesiliikunnan olosuhteista pidetään huolta myös taloudellisesti haastavina aikoina.

  • Kuntasi uimahallien ja uimarantojen kehittämis-, korjaus- ja rakentamishankkeissa hyödynnetään olemassa oleva tieto ja ohjeistukset esteettömyydestä, turvallisuudesta ja energiatehokkuudesta. Eri käyttäjäryhmiä kuullaan aktiivisesti palveluiden ja olosuhteiden suunnittelussa.

  • Kunnassasi turvallisuus on olennainen osa uinnin ja vesiliikunnan palveluita: henkilöstö on asianmukaisesti koulutettua, tilat ovat turvallisia kaikille käyttäjille ja varustettu tarvittavin turvallisuusvarustein.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) tarjoaa kunnille konkreettista neuvontaa, ohjeita ja tukea muun muassa

  • uinninopetuksen järjestämiseen,
  • uimahallien ja uimarantojen korjaamis- ja rakentamishankkeisiin sekä
  • palveluiden turvallisuuteen, esteettömyyteen ja energiatehokkuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Koulutamme myös vesiliikunnan ja hengenpelastuksen ammattilaisia uimahalleihin ja uimarannoille.

Ole rohkeasti yhteydessä – Mahdollistetaan yhdessä uimataito ja turvalliset vesiliikunnan olosuhteet kaikille! 

Olemme myös mukana liikunta- ja urheiluyhteisön yhteisessä kunta- ja aluevaalikampanjassa. Käy tutustumassa www.liikuntavaalit.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) -sivustoon, jossa voi myös ilmoittautua liikuntaehdokkaaksi 31.3.2025 mennessä.