Hyppää sisältöön

Vesitreenin ohjaajakurssi

Vesitreenin ohjaajakurssilla (20 h) luodaan pohja ja syvennetään jo olemassa olevia tietoja vedessä treenaamisesta ja sen ohjaamiseen liittyvistä seikoista. Lisäksi kurssilla tutustutaan vesitreenin erilaisiin muotoihin, rauhallisesta rentoutuksesta ja venyttelystä reippaaseen tehotreeniin eri välineillä, unohtamatta vesijuoksua, intervalliharjoitusta.

Vesitreenin ohjaajan kurssin käytyäsi voit hyödyntää osaamistasi monipuolisesti vesiliikunnan tai – juoksun ohjaajana omassa toimipaikassasi. Vesitreenin ohjaajakoulutuksesta saat ideoita kehittää paitsi omaa osaamistasi, myös toimipaikkasi toimintaa. Kurssi sopii ohjaajiksi aikoville tai jo ohjaajina toimineille. Ennen kurssia, osallistujat saavat tehtäväksi lyhyet ennakkotehtävät.

Kurssin hinta on 320€

Seuraavat kurssit:

Vesitreeninohjaajakursseja järjestetään myös tilauksesta. Voit myös tilata Potkua vesitreeniin -ideapäivän (3-6 h) paikkakunnallesi.

Vesitreenin juhlavuonna 2025 toteutetaan kaikille avoimia POTKUA VESITREENIIN -ideapäiviä
Tule nappaamaan uutta ideaa ja liikettä omiin ohjauksiisi. Neljän tunnin ideapäivän aikana käydään teoriassa ohjaamiseen sekä vesitreenin toteuttamistapoihin liittyvät luennot ja altaalla toteutetaan kolme erilaista vesitreeniä matalassa vedessä. Esimerkkitunneissa päästään oppimaan käytännössä lisää seuraavista aiheista:

  • Veden työstämisen taito
  • Liikkeiden yhdistäminen ja sujuva liikkeen vaihto
  • Liikkuminen tilassa sekä altaan mahdollisuuksien hyödyntäminen
  • Välinevinkki vesitreeniin


Hinta: 120€ /osallistuja

Vantaa, Hakunilan uimahalli 26.4.2025 klo 10.00-14.00 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Ilmoittautuminen on avattu ja lisää Potkua vesitreeniin- kaikille avoimia koulutuksia on tulossa.


Koulutuskalenteri

Järjestämme vuosittain yli 200 koulutustapahtumaa eri puolilla Suomea, joissa koulutamme osallistujia monipuolisiin vesiliikunnan tehtäviin, kuten uimaopettajaksi, uinninvalvojaksi, rantapelastajaksi, vauva- ja perheuinninohjaajaksi, erityisuinninopettajaksi ja vesitreeniohjaajaksi.

Kurkkaa koulutuskalenteriin

Lisätietoja

Anneli Toivonen

Koulutussuunnittelija
010 3407 336
anneli.toivonen@suh.fi