Hyppää sisältöön

Uinninvalvojakurssi

Kurssi antaa perustiedot ja -taidot hengenpelastuksesta, asiakaspalvelusta sekä pelastajan tehtävistä uimahallissa. Kurssilla käytetään digitaalista oppimisympäristöä nimeltä Priima, jonne tulee tehdä ennakkotehtäviä jo ennen kurssin alkua. Kurssin lopussa on läpäistävä hengenpelastajan testiuinnit sekä kirjallinen koe. Kurssin hyväksytysti suorittanut henkilö täyttää viranomaisohjeiden mukaiset minimipätevyysvaatimukset uinninvalvojan toimeen. Kurssilaisen on täytettävä kurssivuonna 18 vuotta.

Kurssin kesto on 50 tuntia, josta pakollista lähiopetusta 32 tuntia.

Kurssin hinta on 395 €.

Kurssille tultaessa on hyvä pystyä seuraaviin suorituksiin:

  • uimaan yhtäjaksoisesti noin 500 m 12 minuutissa
  • sukeltamaan 2-3 m:n syvyyteen pari kertaa peräkkäin
  • sukeltamaan noin 12-15 m pituutta ilman suurta ongelmaa

Alla näkyy mallisuoritus uinninvalvojan testiuinnista. Testiä kannattaa käydä harjoittelemassa vähintään muutamia kertoja ennen kurssin alkua.

Ohessa uinninvalvojan pätevyysvaatimusten pääkohdat:

  • Tunnistaa hukkuvan ihmisen.
  • Tietää erilaisissa pelastustapahtumissa ja -tilanteissa turvallisen toiminnan periaatteet, osaa käytännössä toimia turvallisesti erilaisissa pelastustilanteissa ja kykenee pelastamaan kohteessa, jossa työskentelee.
  • Osaa käyttää erilaisia pelastusvälineitä sekä tietää, miten ja milloin välineet tulee huoltaa.
  • Tietää ihmisen fysiologian perusteet (esim. verenkierto, keuhkojen toiminta ja vedenpaineen vaikutukset uimarissa), jotta osaa ja pystyy toimimaan ensiaputilanteissa.
  • Osaa hätäensiavun ja jatkotoimenpiteet.
  • Tietää tehtävänsä, oikeutensa ja vastuunsa.
  • On tutustunut ja perehdytetty työkohteensa turvallisuuskäytänteisiin (mm. turvallisuusasiakirja).
  • Tietää lait, viranomaisohjeistukset ja alan suositukset.
  • Osaa asiakaspalvelun periaatteet

Uinninvalvojakurssin saa tilattua myös tilauskurssina.


Koulutuskalenteri

Järjestämme vuosittain yli 200 koulutustapahtumaa eri puolilla Suomea, joissa koulutamme osallistujia monipuolisiin vesiliikunnan tehtäviin, kuten uimaopettajaksi, uinninvalvojaksi, rantapelastajaksi, vauva- ja perheuinninohjaajaksi, erityisuinninopettajaksi ja vesitreeniohjaajaksi.

Kurkkaa koulutuskalenteriin

Lisätietoja

Aleksandr Efimov

Koulutussuunnittelija
010 3407 340
aleksandr.efimov@suh.fi