Hyppää sisältöön

Kuluttajaturvallisuus ja palveluntarjoajan velvollisuudet

Kuluttajaturvallisuuslainsäädännön lähtökohtana on, että kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen on oltava turvallisia. Tavara tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle. Vastuu turvallisuudesta on toiminnanharjoittajalla eli tuotteen valmistajalla, maahantuojalla ja jakelijalla tai palveluntarjoajalla.

Kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)) ei säännellä korvausvastuuta koskevista kysymyksistä, kuluttajansuojalaissa säädetyistä seikoista tai rikosoikeudellisista kysymyksistä. Sen ulkopuolelle jäävät myös ympäristöhaitat, asiakkaan mahdollinen tyytymättömyys tavaraan tai palveluun sekä laatukysymykset siltä osin, kun kyse ei samalla ole tuoteturvallisuuteen liittyvistä asioista.

Kuluttajaturvallisuuden valvonta on keskitetty Kemikaali ja turvallisuusvirasto Tukesille, joka valvoo, että kulutustavarat ja kuluttajapalvelut täyttävät kuluttajaturvallisuuslainsäädännön vaatimukset eivätkä aiheuta vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Valvonta on pistokokeenomaista. Valvonnassa painotetaan turvallisuusjohtamista ja sen kehittämistä sekä palveluntuottajan omavalvontaa. 

Palveluntarjoajan velvollisuudet

Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) mukaisena palvelun tarjoajana pidetään:

luonnollista henkilöä sekä julkista tai yksityistä oikeushenkilöä, joka suorittaa, pitää kaupan, tarjoaa, myy tai muutoin luovuttaa tai välittää kuluttajapalveluja. Palveluntarjoaja voi olla esim. yritys, kunta tai yhdistys.

Kuluttajapalveluiksi katsotaan mm. yhdistysten järjestämät, yleisölle avoimet tilaisuudet ja sellainen välitystoiminta, jossa tarjotaan useista eri palveluista koottuja paketteja.

Kuluttajaturvallisuuslakia ei kuitenkaan sovelleta sellaisiin palveluihin, joita tarjoavat

  • Luonnolliset henkilöt muussa kuin elinkeinotoiminnassa. Esim. yksityisen maalla oleva ranta, jota muut käyttävät jokamiehenoikeuden perusteella uimapaikkana.
  • Yhdistykset tai muut yhteisöt vain omille jäsenilleen, muussa kuin elinkeinotoiminnassa. Esim. urheiluseurojen toiminta siltä osin, kun siihen voivat osallistua vain seuran jäsenet, eikä osallistumismaksuilla tavoitella voittoa.

Kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)) on erityisiä säännöksiä kuluttajapalveluja tarjoavan tahon velvollisuuksista. Kaikkien tiettyjä, merkittäviä riskejä sisältäviä palveluja (esim. uimarannat, talviuintipaikat, uimahallit, maauimalat ja kylpylät) tarjoavien toimijoiden tulee laatia toimintaansa koskeva kirjallinen turvallisuussuunnitelma eli turvallisuusasiakirja.
Lisäksi palveluntarjoajan velvollisuuksiin kuuluu:

  • Huolellisuusvelvollisuus
  • Tietojen antaminen palvelusta
  • Riskinarviointi ja omavalvonta
  • Onnettomuuskirjanpito
  • Vaaraa aiheuttaneesta palvelusta ilmoittaminen

Lisätietoa näistä velvollisuuksista löytyy Tukesin sivuilta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Lisätietoja

Vesa Kälviäinen

Koulutussuunnittelija
010 3407 331
vesa.kalviainen@suh.fi