Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) mukaan tiettyjä, merkittäviä riskejä sisältäviä palveluja tarjoavan toiminnanharjoittajan tulee laatia toimintaansa koskeva kirjallinen turvallisuussuunnitelma eli turvallisuusasiakirja. Tällaisia merkittäviä riskejä sisältäviä palveluja ovat esimerkiksi uimarannat, talviuintipaikat, uimahallit, maauimalat ja kylpylät. Kyseisten palvelujen omistajan, haltijan tai ylläpitäjän velvollisuus on siis tehdä turvallisuusasiakirja.
Turvallisuusasiakirja on palveluntuottajan työkalu, joka luo pohjan turvalliselle toiminnan järjestämiselle. Turvallisuusasiakirja voidaan yhdistää esimerkiksi pelastussuunnitelmaan. Turvallisuusasiakirjan ei ole tarkoitus olla liian raskas päivittäiseen käyttöön. Joissain tapauksissa siitä voi kuitenkin olla syytä tehdä ns. pikaohjeet.
Turvallisuusasiakirja on oltava kaikilla allastilan toimijoilla
Myös allastilaa käyttävällä palveluntuottajalla, joka tuo oman palvelunsa jonkin toisen toimijan allastilaan, on oltava oma turvallisuusasiakirja. Poikkeus on urheiluseura tai kerho, joka tuottaa palvelun vain omien jäsenten tarpeeseen eli palvelun käyttäjinä ovat ainoastaan omat jäsenet ja kyseinen toiminta ei ole voittoa tuottavaa.
HUOM! Jos seuran tuottama palvelu on merkittävä tulonlähde (esim. uimakoulut), niin tällöin palvelu ylittää Kuluttajaturvallisuuslain kynnyksen ja seuran on tuotettava kyseisestä toiminnasta turvallisuusasiakirja, vaikka kyseessä olisi palvelu vain jäsenille.
Uimahallin on huomioitava myös omassa turvallisuusasiakirjassaan hallin ulkopuoliset käyttäjät ja tilan vuokraajat sekä muistettava onnettomuuskirjanpito. Turvallisuusasiakirjassa on tarpeen mukaan otettava huomioon kohteen tai sen rakenteen tavanomaisesta poikkeava käyttö.
Turvallisuusasiakirjassa selvitettävä, jollei se ole erityisestä syystä kohteena olevan palvelun osalta tarpeetonta:
- Palvelun tarjoajan nimi, kotipaikka ja yhteystiedot
- Turvallisuusasioista vastaavat
- Ennakoitavat vaaratilanteet ja niiden mahdolliset seuraukset
- Toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi
- Ohjeet erilaisia kohdan 3 mukaisesti ennakoituja onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteita varten
- Palvelun tarjoamisessa mukana olevien turvallisuusasioihin liittyvä perehdyttäminen ja kouluttaminen sekä mahdolliset pätevyys- ja koulutusvaatimukset
- Palvelussa käytettävät tilat, rakenteet, välineet, reitit, eläimet, henkilösuojaimet ja muu tarpeisto sekä niitä ja niiden huoltoa ja kunnossapitoa koskevat vaatimukset
- Palvelun tarjoamiseen liittyvät olosuhderajoitukset
- Palvelun suurin mahdollinen turvallinen asiakasmäärä eri olosuhteissa sekä palveluun osallistuvien terveydentilaa, fyysistä kuntoa, kokemusta koulutusta ja muita vastaavia seikkoja koskevat vaatimukset
- Palvelun vaikutuspiirissä olevien muiden kuin asiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi tarpeelliset toimenpiteet
- Miten erilaiset onnettomuus-, vaara-, ja vahinkotilanteet kirjataan ja miten näin kerättyä tietoa käytetään hyväksi turvallisuuden kehittämisessä
- Menettely kuluttajaturvallisuuslain 8 §:ssa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden noudattamiseksi
- Miten suunnitelmaan sisältyvät tiedot saatetaan palvelun tarjoamisessa mukana olevien tietoon
- Mitä kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (613/2004) säädettyjä tietoja annetaan palveluun osallistuville ja palvelun vaikutuspiirissä oleville ja miten nämä tiedot annetaan.
Yleisesti turvallisuusasiakirjasta: Kuka ja kenelle?
Jotta palveluntarjoaja voi laatia turvallisuusasiakirjan oman palvelunsa näkökulmasta ja huomioida aina kunkin tilan turvallisuuskäytänteet, on hänen saatava kaikki oleellinen tieto käyttämästään tai vuokraamastaan tilasta. Kyseisen tilan turvallisuusasiakirja on tuolloin olennaisin tietolähde tätä varten.
Hallin omistaja/haltija on velvollinen luovuttamaan kyseistä tilaa vuokraavalle taholle kaiken oleellisen tiedon turvallisuudesta, jotta lain huolellisuusvelvollisuuden pykälä toteutuu. Toisaalta hallin omistajan/haltijan tulee niin ikään vaatia kyseistä tilaa käyttävältä palveluntarjoalta turvallisuusasiakirja tämän tarjoamasta palvelusta.
Mikäli palveluntarjoaja ei saa hallin tms. tilan turvallisuusasiakirjaa tai sen tietoja käyttöönsä, tulee arvioitavaksi seuraava kysymys: Voidaanko olettaa, että huolellisuusvelvoite täyttyy palvelussa, kun palveluntarjoaja tietoisesti jatkaa palvelun tarjoamista, vaikka ei ole saanut kohteesta kaikkia oleellisia tietoja turvallisuusnäkökulmasta?
Esimerkkejä turvallisuusasiakirjoista
Turvallisuusasiakirjan tulee lähtökohtaisesti palvella kunkin paikan erityispiirteitä, joten muistathan, että suoraan toisen paikan turvallisuusasiakirjan kopioimalla ei viranomaisvelvoite täyty.
Tästä huolimatta löydät alta muutaman esimerkin turvallisuusasiakirjoista:
Huomioithan, että Valterin turvallisuusasiakirja on esimerkki erittäin laajasta allastilan turvallisuusasiakirjasta, eikä näin välttämättä esimerkki kohteen ensimmäiseksi turvallisuusasiakirjaksi.
Lisätietoja
Vesa Kälviäinen
Koulutussuunnittelija
010 3407 331
vesa.kalviainen@suh.fi