Hyppää sisältöön

Kilpailutoiminta

Avovesiuinnin ja hengenpelastuksen SM-kilpailut Lahdessa 3.-4.8.2024

Elokuun 3. ja 4. päivä 2024, Lahden Möysän uimarannalla ja Lahdessa sijaitsevassa uimahallissa, järjestetään jännittävät avovesiuinnin ja hengenpelastuksen SM-kilpailut.

Lahti 2024

Vuoden 2023 Rantapelastuksen SM-kilpailut järjestettiin lauantaina 1.7.2023 Helsingin Aurinkolahden uimarannalla.

Rantapelastuksen SM-kilpailuiden kuvat

Maria Overmyer (Instagram: @behindreflectios) kuvasi kisoja ja hänen otoksensa ovat vapaasti käytettävissä kunhan tägää / mainitsee hänet kuviin. Pääset kuvakansioon tästä. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

SUH:n nappaamat kuvat. Mainitse kuviin Instagramissa @viisaastivesilla ja muualla Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Pääset kuvakansioon tästä. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)


Hengenpelastus lajina

Lajilla on pitkät perinteet; Australiassa ensimmäiset kilpailut käytiin jo vuonna 1907. Suomessa ensimmäiset viralliset hengenpelastuksen SM-kilpailut käytiin vuonna 1990 Riihimäellä. Lajin tarkoituksena on ollut alusta asti edistää vesiturvallisuutta.

Monella lajin harrastajalla on kilpauintitausta, mutta mukana on myös surffareita, uppopalloilijoita ja vesipalloilijoita. Australia on tunnetuin Surf Lifesaving -clubeistaan, joissa hengenpelastusta voi harrastaa monipuolisesti ja päälajina, mutta Suomessa hengenpelastus on monen urheilijan tai uinninvalvojan sivulaji.

Hengenpelastuskilpailut perustuvat auttamisaatteeseen.

Kansainväliset hengenpelastuskilpailut käydään altaassa ja rannalla. Joka toinen vuosi pidetään EM-kilpailut ja joka toinen vuosi MM-kilpailut. Kansainväliset kilpailut käydään maiden välillä (EM/MM), junioreiden ja aikuisten välillä, seurojen välillä (Interclubs) ja masterssien välillä. Junioreiden ja masterssien osalta lajit eroavat hieman normaaleista.

SM-kilpailuja pidetään kahdesti vuodessa, joista keväisin allaskilpailut ja kesäisin rantakilpailut. Suomessa kilpaillaan kansainvälisien allaslajien lisäksi myös kansallisessa allaslajissamme -hengenpelastajan testiuinnissa. Pohjoismaisissa kilpailuissa on myös muutama laji, jossa pelastusrengas on mukana.

SUH:n antidopingohjelman tarkoituksena on edistää puhdasta ja kaikille reilua urheilua, koska noudatamme kansallista ja kansainvälistä antidopingsäännöstöä. Emme hyväksy doping käyttöä missään muodossa, koska tavoitteenamme on taata ja tukea puhdasta ja reilua urheilua kaikille sekä lisätä tietoisuutta dopingia koskevista säännöistä toimintaan osallistuvien keskuudessa.

Suosittelemme kilpailuihin osallistujia ja heidän tukihenkilöitä suorittamaan Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) ylläpitämää kahta verkkokoulutusta, jotka ovat Puhtaasti paras – antidopingkoulutus sekä Reilusti paras -kilpailumanipulaatiokoulutus. Näihin koulutuksiin pääset klikkaamalla tästä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Suosittelemme lisäksi lataamaan ja käyttämään Kamu -lääkehaku sovellusta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Kansainväliset allaslajit (14)

Yksilölajit

  • 50 m Manikin Carry
  • 100 m Rescue Medley
  • 100 m Manikin Tow with Fins
  • 100 m Manikin Carry With Fins
  • 100 m Obstacle Swim
  • 200 m Obstacle Swim
  • 200 m Super Lifesaver

Joukkuelajit

  • Line Throw
  • Manikin Relay 4 x 25 m
  • Obstacle Relay 4 x 50 m
  • Medley Relay 4 x 50 m
  • Pool Lifesaver Relay 4 x 50 m
  • Rescue Tow Relay 4 x 50 m
  • SERC – Simulated Emergency Response Competition

Kansainväliset rantalajit (20)

Yksilölajit:

  • Surf Race
  • Run – Swim – Run
  • Beach Flags
  • Beach Sprint (70 m / 90 m)
  • Beach Run (1km / 2 km)
  • Surf Ski Race
  • Board Race
  • Oceanman / Oceanwoman
  • Oceanman M (individual)

Joukkuelajit:

  • Surf Teams Race
  • Rescue Tube Rescue
  • Rescue Tube Race
  • Beach Relay
  • Beach Run Relay (3 x 1 km)
  • Surf Ski Relay
  • Board Relay
  • Board Rescue
  • Oceanman / Oceanwoman Relay
  • Ocean M Lifesaver Relay
  • Surf Boat Race